Lämpimät voileivät tekeytyy hiljalleen hurisevassa kiertoilmauunissa ja mä lähden yöjunalla pohjoiseen. Edellisestä käynnistä on kohta kaksi vuotta aikaa. Menen viikonlopuksi kolmekymppisille ja tuttuja moikkaamaan pitkästä aikaa, katsomaan mun sielunmaisemaa.
Olen Lappi-ikävissäni fiilistellyt Instagramin taidokkaiden kuvaajien pohjoisen taivaan alla napattuja otoksia. Niitä tarjoavat esimerkiksi Daniel Taipale, Juuso Hämäläinen, Eeva Mäkinen ja Visit Lapland. Linkeistä pääset näkemään heidän upeita, upeita valokuviaan. Niiden avulla voi ymmärtää, miten aina välillä kaipaan kaartuvien revontulien luo takaisin. Sinne missä lumi nitisee kengänpohjien alla ja ripset huurtuvat valkoisiksi.
Alla muutama keväinen fiiliskuva Tuikusta, jonne huomennakin suuntaan.
Levi, olen tulossa!
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.