Viime yönä en saanut unta.
Tämä kaikki johtui siitä, että jännitin tätä maagista päivää, kun minusta vihdoin tulisi Aikuinen ja Vakavastiotettava Nainen, Joka Omistaa Auton.
Aiemmassa elämässäni olen omistanut osan kahdesta autosta: rakkauden kottero vm. -88 Nissan Micrasta, jota tulen aina muistamaan lämmöllä ensimmäisenä kyytinäni sekä saatanan paskaläjä vm. -96 Ford Escortista, joka levisi tielle ennen kuin puolet osamaksuista oli maksettu.
Opiskelijakorttini menettämisen jälkeen erityisesti julkisilla kulkuvälineillä liikkuminen on raastanut lompakkoani ja ennen kaikkea pihiä mieltäni. Olen unelmoinut, että pääsisin isoon kauppaan ruokaostoksille ja voisin käydä joskus iltaisin porukoilla syömässä ilmaista ruokaa. Tietysti auton omistamiseen liittyvä Maailman Tuhoutuminen on huolettanut minua vastuullista ihmistä hieman, mutta olen puolustautunut sillä, että sentään kierrätän jätteeni, ostan luomumaitoa ja liikun työmatkat ja muut lyhyet matkat pyörällä.
Ja tänään se sitten viimein tapahtui. Vuosien jälkeen. Unelmani auton ostamisesta kävi toteen. Istuessani ostokseni kyytiin ensimmäistä kertaa ymmärsin yhtäkkiä, että pyrkiessäni päättäväisenä kohti päämäärääni, olin kokonaan unohtanut miettiä, mitä tapahtuu sen kaiken jälkeen. What happens after ever after?
Vedin maailmanluokan paniikit.
Silloin, kun mulla oli viimeksi auto niin bensa maksoi alle euron. Sitä oli kahta laatua ja toinen niistä oli ruohonleikkureille ja mopoille. Kummalla puolella on bensatankki, MITÄ TÄÄ SYÖ? Omistajanvaihdos, rekisteriosa, vakuutukset, huoltokirja, jakohihnan vaihto! MISSÄ ON LÄHIN KATSASTUSKONTTORI? Voinko mä ajaa näillä saappailla? Löydänkö edes kotiin täältä? MIHIN MÄ PARKKEERAAN TÄN SITTEN KUN PÄÄSEN KOTIIN?!
Nyt auto on nimissäni ja vakuutettu, hyperventilaationi on ohi. Tankissa on jotain bensaa. Aion lukea iltakirjaksi manuaalia. Sain suuren määrän lisää itseluottamusta, kun tunnistin ja löysin vielä autoni kauppareissun jälkeen Cittarin parkkipaikalta.
Olen nyt Aikuinen ja Vakavastiotettava Nainen, Joka Omistaa Auton.
Ihan mahtavia nämä tekstisi! 😀 Itsehän aikani leikin aikuisuutta ja totesin ettei se oo mun juttu. Viimeistään siinä vaiheessa, kun kahdesta autosta jotka ehdin omistaa, levisi tämä viimeisin ruostekasa Lahdentielle matkalla korjaamolle. Korjaamon sijaan hinasimme sen sitten Fustille. Elämä ja universumi halusi osoittaa mulle ettei sitä nii pakko oo femalenkaan hankkia peni..autoa. Ei se elämä nii justiisa oo, so not kuhan hyppy kulukee 😉