Olen suuri pubikierroksien fani ja tänä vuonna olemme jo tehneet kaksi kaupunginosapubirundia, Nekalassa ja Kalevassa. Kesäterassit ovat kuitenkin tänä vuonna jääneet itseltäni varsin paitsioon. Kuluneella viikolla kyselin Instagramissa teidän lukijoiden terassisuosikkeja ja lupasin koostaa parhaista blogijuttua. Inspiroiduin niin, että pelkän listauksen sijaan päätin kootakin viisi eri tyyppistä terassikierrosta Manseen. Näistä jokainen löytää oman suosikkinsa!
Yleisesti ottaen pubirundia tai terassikierrosta varten kannattaa varustautua hyvällä porukalla. Sopiva mitta on noin 5-6 tuntia, jossa ajassa ehtii realistisesti käydä noin 4-5 pubia rauhallisessa tahdissa. Tunti per paikka sekä hieman aikaa siirtymiseen. Paikasta toiseen liikkuminen todistetusti hidastuu pubien määrän myötä.
Alarannan laivakierros
Alarantaan eli Laukontorin läheisyyteen on lähivuosina putkahtanut mainio määrä ravintolalaivoja. Näiden suhteen kannattaa tarkkailla säätä ja liikkeellä olevan kansan määrää, koska aukioloajat ovat auringosta ja väkimäärästä riippuvaisia. Alarannan laivakierros onnistuu parhaiten kävellen ja sen voi suorittaa kummin päin tahtookaan. Tiesitkö muuten, että legendaarinen Suvi-laiva on palvellut janoisia asiakkaita samalla paikallaan jo vuodesta 1992? Se on muuten 26 vuotta!
Alarannasta löytyy laivojen lisäksi myös legendaarinen ex-tissibaari, ex-päivätanssipaikka ja edelleen mainion meiningin karaoke- ja aloittelumesta Kaijakka, tänä viikonloppuna avattava Saunaravintola Kuuma ja Koskarin yhteydessä sijaitsevat Ranta ja Poro, joissa iltaa voi jatkaa myöhään asti.
Koskinäkymien reitti
Tammerkosken ranta on pala kauneinta Mansea! Sen varrelta löydät monta hyvää terassia aivan veden ääreltä. Ihana Pyynikin Brewhouse köynnöksineen ja valoineen, Ruby and Fellasin jättimäinen terassi veden äärellä tarjoaa monesti myös esiintyjiä, Puiston eli entisen legendaarisen Koskipuiston Rosson S-etukorttikuohari puiden reunustamalla terassilla, Tillikan alaterassin Klubimiehen akustiset keikat ja rokkimörköjen suosima (mutta myös tavallisille ihmisille varsin hyvin sopiva) Jack the Rooster aivan Satakunnan sillan kainalossa. Tähän paras aika lienee kuhiseva viikonloppuilta eli perjantai tai lauantai.
Tullin hoodeilla
Tullintorin läheisyydestä löytyy vieri vieressä monia terasseja. Ne ovat tyyliltään tietystikin kaikki tyystin erilaisia, joten väkeä terdeiltä löytyy takuulla laidasta laitaan. Tullin kierrokseen suosittelen päiväksi erityisesti torstaita, koska silloin reissun voi päättää Klubin tummille tunneille, jossa juoma on halpaa ja tanssilattialla hikistä. Passion on yksi Tampereen tunnetuimpia teiniterasseja, jossa voi edulliseen hintaan tilata esimerkiksi Kelkan (Niimpä! Minäkään en muista, milloin olisin viimeksi saanut Passoaa ja appelsiinimehua yhdessä!). Telakka puolestaan on Mansen kulttuuriväen suosiossa, joten saatat bongata erivärisiltä tuoleilta istumasta vaikka näyttelijöitä tai muusikoita. Torni on pakko mainita, koska S-etukorttikuohari ja huikeat näkymät!
Jos olet hyvissä ajoin iltapäivästä liikkeellä, poikkea lounaalle Passionin ja Telakan välissä sijaitsevaan Edun Herkkukeitaaseen. Sieltä voit löytää paikallisia kiakkosuuruuksia ja tulevaisuuden lupauksia nauttimassa muusia ja lohta tai lihapullia. Ympäristö on konstailematon ja ruoka edullista. Lounassuositus!
Janoisimmat laajentavat kierrosta myös lähistölle, josta löytyvät omasta mausta riippuen Tammelaan päädystä esimerkiksi Gastropub Praha tai rokkareiden suosima Amadeus tai rautatien toiselta puolelta ”edullisempaan makuun” sopivat ja rautatienäkymät mahdollistavat Semaforin tai Ale Pub Pikajunan terassit.
Sisäpihojen kätketyt helmet
Tiesitkö, että Tampereen sisäpihoilta löytyy myös ihania, suojaisia terasseja? Nämä sopivat erityisen hyvin rauhalliseen nautiskeluun, joten juomasuositukseni on ehdottomasti viini! Deli 1909 tarjoaa huikean valikoiman viinejä, Muusan suojaisa piha on kuin suoraan Kööpenhaminasta, Gastropub Nordicin terassi on söpösti puiden katveessa ihan keskustassa ja Trattoriassa voi siemailla vaikka S-etukorttisamppanjaa (täällä jotain vähän hienompaa vaihteeksi!) suihkulähteen hennossa liplatuksessa. Fiksuimmat tietysti ajoittavat sisäpihakierroksen heinäkuun loppuun, jolloin rundiin voi lisätä mukaan Freckelin sisäpihalla järjestettävän Viinikylän.
Kierros kannattaa päättää Muusaan, koska Olympia-korttelissa meno jatkuu iltaan asti. Poikkea drinksuilla myös salakapakassa eli kellokauppa Tiimassa – jos löydät sen!
Eteläisen Tampereen lähiöpubien terassikierros
Bonuksena loppuun vielä hurjapäille Eteläisen Tampereen lähiöpubien terassikierros! Siihen kannattaa jo varata polkupyörä sekä mahdollisesti hieman matkajuotavaa. Kokonaispyöräilymatka on kolmisentoista kilometriä Keskustorilta laskettuna. Suorin reitti on Hatanpään valtatietä pitkin, mutta fiilistelijä pysähtyy myös Arboretumiin välivedelle tai piknikille. Lähiöpubien erikoisuutena on se, että voit lähteä liikkeelle jo hyvissä ajoin, sillä pääosa reitin paikoista avaa jo ennen puolta päivää! Lähiöpubikierros on kierroksista pisin, sekä matkallisesti, ajallisesti että pubien määrässä mitattuna.
Reitti:
- Ville ja Vilja, Hatanpää, Hatanpään valtatie 40
- Ravintola Vieteri, Härmälä, Nuolialantie 31-33
- Ravintola Musta Pekka, Koivistonkylä, Koivistontie 38
- Kulttuuriravintola Railo, Nekala, Jokipohjantie 47
- Ravintola Wanha Tappi, Nekala, Jokipohjantie 18
- Kahvila Nekalan Katiska, Ahotie 46
Siitä vaan sitten kokeilemaan!
Kommentoi alapuolelle sun suosikkikierros tai oma reitti, jota muidenkin kannattaisi testata.
♡
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.