En ole oikein koskaan kiinnittänyt huomiota muiden ihmisten verhoihin tai oikeastaan edes omiinikaan. Kaikissa kodeissani kyllä on sellaiset olleet, mutta olen halunnut löytää neutraaleja vaihtoehtoja ikkunalle roikkumaan. Kiinnitykseen olen käyttänyt juuri sitä, mitä asunnossa on ollut tarjolla. Yleensä sellaista kattoon asennettua metallikiskoa, johon on maailman vaikeinta liu’uttaa paikoilleen niitä verhonipsuja. Joissain kodeissa on lisäksi ollut ikkunoiden välissä sälekaihtimet. Niitä olen mielelläni pitänyt auki.
Lapsuudenkodissani aina ostettiin verhokangasta ja ommeltiin itse, joten niin tein myös ensimmäisen kotini verhojen kanssa vuonna 2005. Ne olivat vaaleanpunaiset, isoilla seitsemänkymmentäluvun kukilla. Saumat olivat hieman kierot, kuten itse tehdyssä yleensäkin. Lisänä tietty oranssit valoverhot, jotka molemmat hommasin Anttilasta. Sittemmin olen ostanut valmisverhoja esimerkiksi Ikeasta ja Ellokselta. Ja valmisverhot kaltaisellani laiskimuksellahan ovat aina väärän mittaiset, kun suunniteltu ”ihan helppo” lyhennys ei ikinä tapahdu. 😀
Tänä syksynä sain mielenkiintoisen verhoehdotuksen talossamme Sisustus Atelier MiWall-nimistä verho-ompelimoa pitävältä Minnalta. Olemme pihalla jutelleet varmaan sata kertaa verhoista ja niiden eri mahdollisuuksista Minnan eri työkeikkojen mukaan. Nyt Minna ehdotti yhteistyötä, jossa kohentaisimme koko meidän asunnon verhojen yleisilmettä yhdistämällä uutta ja vanhaa eli tuunaamalla ja ompelemalla tarvittaessa lisää. Ja tästä ehdotuksestahan ei voinut kieltäytyä!
Verhoprojekti startattiin lokakuun puolella suunnittelukokouksella meillä. Tapaamisen aikana kartoitettiin mieleisiä värejä, asunnon tämänhetkiset verhot ja verhotangot sekä toiveet muutokselle. Alkuun mulla oli mielessä uusia vain olo- ja ruokahuoneen verhot, mutta lopulta päädyimme tekemään muutoksia kaikkiin huoneisiin. Tykkäsin erityisesti siitä, että Minnalla oli ideoita ja rohkeita ehdotuksia, joita omaan kotiinsa tottuneena ei olisi tullut mieleenkään!
Tapaamisen aikana puhuttiin siitä, onko verhojen tarkoitus peittää, päästää sisään valoa tai blokata sitä, estää näkyvyys naapureille tai olla tunnelman luojana. Verhoja suunnitellessa pitää myös ottaa huomioon, että onko niitä tarkoitus avata ja sulkea vai ovatko ne pysyvästi paikoillaan. Tapaamisessa myös mitattiin kaikkien verhotankojen korkeus lattiasta sekä ikkunoiden leveys, että verhoista saadaan oikean kokoiset. Myös kiinnitystä pohdittiin yhdessä ja valittiin sekä purjerenkaita että verhonauhaa. Lisäksi bonuksena suunnittelimme muutamat ihanat tyynynpäälliset olkkariin.
Yllätyin tapaamisen aikana myös siitä, miten monia erilaisia kiinnitysmahdollisuuksia verhoille on saatavilla. Me päädyimme käyttämään muuton yhteydessä ostamiani, ihan tavallisia, valkoisia Ikean tankoja, joita on ikkunasta riippuen paikoillaan yksi tai kaksi. Mikäli olet uudisrakentaja tai teet suurempaa pintaremonttia sisätiloissa verhouudistuksen yhteydessä, kannattaa kiinnityskin suunnitella ja tilata verhosuunnittelijan kautta. Esimerkiksi erkkereihin tai muihin kummallisen mallisiin paikkoihin on saatavilla vaikka millaisia ratkaisuja.
Toisella kerralla tapasimme Minnan ompelimolla, jossa hän ehdotti verhoiksemme erilaisia kankaita. Yhdessä vielä vertailimme ja pohdimme värejä sekä päätimme lopulliset kankaat. Esimerkiksi mieshuoneen Tappara-verhot ovat kokonaan kierrätyskankaista tehdyt.
Mitä sitten verhoprojektissa on tuloillaan? Ensimmäiset verhot ovat jo paikoillaan ja loputkin tulossa lähiaikoina. Teen vielä niiden valmistuessa toisen ennen ja jälkeen-postauksen aiheesta, jossa pääsette näkemään muutoksen. Tässä vielä alla listattuna muutoksen kohteet.
Olohuone:
– Vaaleat verhot alle
– Hiekan väriset päälle
– Kiinnitys verhonauhalla
– Kaikki verhoista uusia
Ruokailutila:
– Pimennysverhot alle (helpottaa television katselemista kesällä)
– Olohuoneen ikkunan kanssa yhteneväiset vaaleat verhot päälle
– Kiinnitys verhonauhalla
– Pimennysverhot lyhennetty olemassaolevista, vaaleat kokonaan uudet
Mieshuone:
– Pimentävä, vaalea rullaverho (jonka kiinnitys melkein aiheutti avioeron)
– Tappara-värinen kappa purjerengaskiinnityksellä (lupasin mielenhäiriössä, että aviomies saa valita yhteen huoneeseen ihan millaiset tahtoo)
Makuuhuone:
– Nykyisten, pimentävien verhojen lyhentäminen ja uudelleenkiinnitys verhonauhalla
– Sivuverhoiksi haalean vaaleanpunaiset verhot uutena
Keittiö:
– Kodin Ykkösen loppuunmyynnistä löydettyjen raidallisten puuvillaverhojen tuunaus
– Kiinnitys purjerenkailla
Postaus ja verhot on toteutettu yhteistyössä Sisustus Atelier MiWallin kanssa. Minna jakaa ahkerasti verhoihin ja tekstiileihin liittyviä juttuja omassa Facebookissaan ja kuvia töistään Instagramissa. Jos verhojutut ovat tulevaisuudessa ajankohtaisia niin suosittelen lämpimästi ottamaan MiWallin somen seurantaan ja bookkaamaan vaikka suunnittelukäyntiä! Mikäli tulee verhoihin liittyviä kysymyksiä mieleen, niin kommentoi tähän alle tai mulle jonkun somen inboksiin ja vastailen ennen-jälkeen-postauksen yhteydessä niihin tarkemmin. ♡
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.