Saatatte ehkä tietää, että viimeistely ja asioiden loppuun saattaminen eivät ole mun vahvuuksiani. Ja niinhän kävi tämänkin postauksen kanssa, että viimeistä kolmannesta päädyin muistelemaan näin kuukausi sen päättymisen jälkeen. 😂 Onnistuin kuitenkin kaivelemaan höttöräisten äitiaivojeni sopukoista muutaman muiston alkukevään ajalta, olkaa hyvät!
Viimeisen kolmanneksen aikana kävi ärsyttävällä tavalla todeksi, että monet opaskirjan todella ovat oikeassa kuvaillessaan raskauden kolmea eri vaihetta. Toinen kolmannes sujui itselläni niin iisisti, että ehdin jo useaan kertaan ihmetellä, että mistä vaivoista kaikki puhuvat. Mutta kyllähän ne kolotukset sieltä itsellenikin iskivät viimeisen kolmanneksen alkaessa.
Pääosin pääsin siis todella vähällä, mutta kuulemma esikoisen kanssa monesti odotus onkin vähemmän raihnaista. Viimeisen kolmanneksen aikana kuitenkin sain osani kolottavista lonkista, liitoskivuista, huonoista yöunista ja jatkuvasta pissahädästä. Kyllä. Vessareissuja noin kerran tunnissa. Läpi vuorokauden. Myös yöllä. Ja joka kerta tuloksena maksimissaan noin shottilasillinen pissaa.
Viimeisellä kolmanneksella myös huolet palasivat. Rakenneultran jälkeen tein päätöksen unohtaa murehtimisen ja se pitikin aika hyvin viimeiseen kuukauteen asti. Silloin iskivät huolet siitä, että voiko vauvassa olla jotain ultrassa näkymätöntä, kuten se että hän on kuuro tai sokea. Tai mitä jos vauva kuoleekin synnytyksessä. Ja muita tällaisia kepeitä ajatuksia. Niitä koitin puskea taka-alalle, koska murehtiminen ei niitä tuo tai poista.
Synnytystä itsessään en lopulta stressannut kuin viimeisen viikon ajan. Tuntui siltä, että mitä pidemmälle raskaus eteni, sitä vähemmän pelottavalta ajatukselta synnytys tuntui. Muutamaa päivää ennen laskettua aikaa sain tosin autossa hillittömän itkukohtauksen. Sen aikana räkää ryystäen sopersin Jussille, että en todellakaan ole millään tavalla valmis tähän kaikkeen. Pärjäsin sitten kuitenkin raskauden loppuun asti niin, että olin ajattelematta asiaa sen enempää. 😂 Välttelystrategialla siis mentiin maaliin.
Viimeisen kolmanneksen osalta olen erityisen ylpeä siitä, että jaksoin hyvin töissä loppuun asti a.) kiinnostuneena töistäni ja b.) riittävän hyvinvoivana käydäkseni töissä. Äitiysloma kyllä alkoi maaliskuun lopussa oikeaan aikaan ja oli hyvä paikka jäädä pois. Ensimmäiset viikot kotona joutilaana olivat totuttelua uudenlaiseen olemiseen (mitä ihmettä tekevät ihmiset, jotka eivät käy päivisin töissä?) ja tietysti vauvaan valmistautumista esimerkiksi siivoamalla ja tuunaamalla vaunuja. Kuukauden jälkeen äitiyslomailu alkoi jo sujua ja nyt osaan jo ottaa päivät paremmin ilman paineita niiden täyttämisestä kaikenlaisella ohjelmalla.
Näin kaikkia kolmea kolmannesta vertaillessani voin ehdottomasti sanoa, että jokaiselle on paikkansa. Ensimmäinen kolmannes oli pahoinvointia ja uuteen ajatukseen totuttelua, toinen varmaa ja fyysisesti parasta aikaa. Viimeinen kolmannes puolestaan jää mieleen taapertavasta kävelystä ja siitä, että ihana raskausvatsa pullahti esiin viimein viikolla 30.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.