Vauvapäiväkirja: Raskauden toinen kolmannes

Vauvan pienet pyykit pyörivät rauhallisesti koneessa ja vietän ensimmäistä äitiyslomapäivää kotona. Tuntuu sopivalta hetkeltä vielä pysähtyä hetkeksi miettimään helmikuussa päättynyttä toista kolmannesta.

Raskauden keskivaihe sujui itsellä varsin mukavissa merkeissä. Ei pahoinvointia, ei kolotuksia! Kävin jopa useampaan kertaan spinningissä ja sain älykellon askeltavoitteet täyteen monta viikkoa putkeen. Olo oli reipas, freesi ja pirteä. Ainoa ikävä asia oli joulun alla sairastettu flunssa, joka tuntui huomattavasti paljon rankemmalla kuin omat pikku taudit yleensä. Jos jollain on tähän raskauden aikana sairastamiseen liittyen tarkempaa tietoa niin jättäkää alle kommenttia! Joululomanalusflunssa meinaan veti mut kuudeksi päiväksi vuodelepoon ja kävin jopa yhden sunnuntai-illan ratoksi tarkistamassa happitasapainoa Acutassa, kun yskä sai keuhkot vinkumaan. Myös ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen mulla oli hieman lämpöä. Tauti onneksi parani joulunpyhinä ja keskiraskaus jatkui hyvissä merkeissä.

Ensimmäisen kolmanneksen pahoinvoinnin väistyessä juuri pikkujouluaikaan koin pahoja kossuvissy- ja kuoharihimoja. Kolmeen tai neljään kuukauteen ei voinut ajatellakaan viiniä, mutta näin rehellisesti ilmaistuna olen joulukuulta asti haaveillut pienestä kilistelemisestä kuplivalla. Jotenkin ajattelin etukäteen, että raskauden aikana ei tulisi juhliminen mieleenkään (koska äiti maa, zen ja kohdussa kasvava lootuksenkukka), mutta kyllä homejuustojen ja raakakypsytettyjen leikkeleiden ja kalojen lisäksi olen kaivannut aina silloin tällöin drinkkiä.

Toinen kolmannes oli siitä hassua aikaa, että olo oli taas normaali, mutta maha ei vielä tullut näkyviin. Sain itse asiassa odotella vauvakumpua viimeisen kolmanneksen alkupuolelle asti. Mulla on pitkä selkä ja ajattelin kyllä sen pitävän mahan piilossa tavallista pidempään. Silti tuli hieman yllätyksenä, että kuinka kauan pötsi lopulta pysyi piilossa. Nyt viimeistä kolmannesta eteenpäin vaappuessa saan tosin olla ihan tyytyväinen, että maha pullahti esiin vasta raskausviikon 30 jälkeen.

Raskauden puoliväli juuri ennen joulua oli itselleni iso merkkipaalu. Olin jotenkin mielessäni miettinyt, että jos siihen asti päästään niin voi sitten lähteä hankintojakin tekemään. En oikein tiedä, että mitä tarkalleen ottaen pelkäsin, jännitin tai puolivälissä kuvittelin tapahtuvan, mutta vauvaan liittyviin lauseisiin halusin siihen asti lisätä fraasin ”jos kaikki menee kuten toivomme”. Rakenneultra oli tärkeä merkkipaalu siitä, että vauva todella on tulossa todeksi ja siellä onneksi saimme kuulla toistamiseen, että kaikki on vauvalla kunnossa. Rakenneultran jälkeen alkoi pikkuhiljaa myös löytyä luottoa siihen, että kyllä tämä tästä. Kroppani taitaa tietää, mitä on tekemässä. Aloin päästä hökölle raskaana olemisesta ja luottaa paremmin itseeni. Ajatus – ja tietysti myös ihan konkreettinen tekeminen ja raskaana oleminen olivat tulleet osaksi arkea. Pystyin jo sanomaan ihmisille, että olen raskaana, ilman että se tuntui ihan oudolta ja vieraalta.

Joulun alla kerroimme uutiset myös suurelle yleisölle. Julkaisin ultrakuvan nallehaalarin sisällä Facebookissa ja Instagramissa sekä kirjoitin aiheesta ensimmäistä kertaa tänne blogiin. Olen avoin tyyppi ja yleensä nautin itsestäni puhumisesta, mutta jotenkin raskaudesta kertomista pysähdyin miettimään pitkäksi aikaa. Mieltä askarrutti esimerkiksi se, että sateleeko jatkossa joka päivä pyytämättä jyrkkiä neuvoja kaikilta kanssakulkijoilta (ei ole tullut kuin hyviä vinkkejä ja nekin yleensä mielipidettä kysyessä), saanko raskausarjesta kertoessani tuomitsevia kommentteja tai disaausta (kukaan ei ole vielä haukkunut tai muulla tavoin antanut ymmärtää, että toimintani on typerää tai vastuutonta) tai kysyykö kukaan enää että mitä minulle kuuluu tai miten töissä/ parisuhteessa/ elämässä menee vai onko kaikki jatkuvasti ”miten vauva voi”-henkistä jutustelua (ei ole, onneksi elämässä on edelleen myös muita puheenaiheita). Paras juttu raskausuutisen kertomisessa ovat olleet inboksiin sadelleet viestit ihmisiltä, joille on samoihin aikoihin tulossa oma lapsi tai jotka ovat lähiaikoina jo kokeneet äidiksi tulemisen. Raskaudesta puhuminen on tuonut siis ennakko-odotuksieni vastaisesti vain ihania juttuja ja uusia vertaiskamuja elämään. Kiitos siis kaikista yhteydenotoista ja mukanaelämisestä!

Vuodenvaihteen jälkeen aloitin ensimmäisten vauvahankintojen tekemisen. Siitä tulossa tarkempaa postausta myöhemmin, mutta kerrottakoon jo sen verran, että punaisena lankana kaikissa hankinnoissa on ollut ostaa nättiä, omaa silmää miellyttävää, käytännöllistä ja hyväkuntoista käytettyä. Vaikeinta hankinnoissa on ollut miettiä, mitä todella tarvitsee ja olla ostamatta kaikkia eteen sattuvia ihania vauvajuttuja vain fiilistelyn takia. Facebookiin postaamassani vaunukyselyssä mielipiteet lentelivät yli sadan kommentin verran, joten lasten hankinnat selvästi puhuttavat muitakin. Mutta siitä lisää juttua ensi kerralla!

Päätän tähän raporttini raskauden toisen kolmanneksen kutkuttavan jännittävistä käänteistä. Voin lämpimästi suositella keskiraskautta myös muille, se todella on ollut raskauden siedettävin vaihe. ♡