Vauvapäiväkirja: Odotukset vs. Todellisuus raskaudessa ja synnytyksessä

Mulla ei raskaudessa ja synnytyksessä oikein mikään mennyt sillä tavalla kuin etukäteen ajattelin. Tein kyllä mielessäni kaikkia erilaisia skenaarioita laidasta laitaan, mutta niistä oikein mikään ei osunut kohdalleen. 😂 Ja niinhän mulle etukäteen kerrottiinkin, että jokainen raskaus on erilainen ja että synnyttäminen se vasta henkimaailman hommia onkin. Tässä postauksessa vertaan omia ennakkoajatuksiani ja kerron, miten sitten lopulta kävikään.

Kerään itseeni kaikki mahdolliset kilot

Painoni vaihtelee herkästi (erityisesti ylöspäin, hehe) ja kesäloma, joulu ja isot elämänmuutokset tuovat helposti mukanaan kilon tai pari. Ikinä ei ole sellaista tilannetta, jossa ruokahalu katoaisi – päinvastoin. Olin siis täysin vakuuttunut siitä, että raskaana kerään massaa vähintään sen parikymmentä kiloa.

Miten lopulta kävi?
Laihduin ensimmäisen kolmanneksen aikana 9 kiloa, koska mikään ruoka ei maistunut. Söin väkisin pieniä annoksia ja tulin täyteen jo puolikkaasta lautasesta. Riisipuuroa, pastaa ja sokerijogurttia. Syön yleensä huomattavasti monipuolisemmin, mutta tällä askeettisella ja hiilari- ja sokeripitoisella menulla paino vaan putosi putoamistaan. Toisen kolmanneksen ajan paino pysyi koko ajan samana ja viimeisen kolmanneksen aikana kiloja tuli takaisin muutamia. Viikko synnytyksestä paino oli laskenut 7 kiloa verrattuna mitä se oli sairaalaan mennessä. Nyt olen 10 kiloa alle verrattuna painoon ennen raskautta. Tämä ei ole leuhkimista tai lahduttamiseen yllyttämistä, lähinnä todella hämmentynyttä ja epäuskoista ihmettelyä siitä, miten kroppa toimii joskus kummallisilla tavoilla.

Saan kaikki mahdolliset raskausvaivat

Raskaana olevia naisia kiusaavat monet ikävät vaivat suonikohjuista peräpukamiin ja hiivatulehduksista unettomuuteen. Varmaan postauksen edetessä huomaatte, että mun odotukset raskauden suhteen eivät olleet ruusuisia, koska olin vakuuttunut siitä, että saan kaikki vitsaukset liitoskivuista ennenaikaisten supistuksien aiheuttamaan vuodelepoon.

Miten lopulta kävi?
Aika moni raskausvaiva on käynyt mua kiusaamassa – mutta ei vain raskauden aikana! Eli olen kokenut esimerkiksi suonikohjut ja unettomuuden aiemmissa elämäntilanteissa, mutta raskauden aikana niistä ei niinkään ollut haittaa. Liitoskipuja oli vähän viimeisellä kolmanneksella ja pissahätä herätti öisin vessaan, mutta mielestäni hyvin pitkälle säästyin perinteisiltä raskausvitsauksilta.

Muutun hormonihirviöksi

Monet naiset kertovat raskauden aikana olleensa hormoneista ihan sekaisin ja tehneensä vaikka mitä järjetöntä. Alkuraskaudesta pelkäsin, että voinko todella joutua niin kovaan pyöritykseen, että esimerkiksi murhaan Jussin tai raivoan kaupassa vieraille ihmisille.

Miten lopulta kävi?
Raskaus meni aika tasaisesti. Suutuin vain kerran töissä niin kovaa, että huusin kollegalle ja painuin vessaan itkemään. (Tähän tosin oli ihan hyvä syy) Raskauden aikana ei ollut suuria mielialan heittelyitä, mutta nyt synnytyksen jälkeen olen ollut varsin tunteellinen. Itku tirahtaa ainakin kymmenen kertaa päivässä milloin onnesta ja ilosta, milloin huolesta ja joskus vain empatiasta. Toivon todella, että tämä ei kestä kauaa, on kamalaa kun oma mieliala käsittämättömästi heittelee!

Synnytys on pitkä ja piinaava tai superlyhyt

Tässä olivat mahdolliset skenaariot, joita pyörittelin mielessäni ennen synnytystä. Piinaavan pitkä odotteluvaihe supistuksineen tai kenties vauhdikas syöksysynnytys, niitä povasin itselleni.

Miten lopulta kävi?
En todella arvannut etukäteen, että vesien menon jälkeen täytyy vielä käynnistää ja kuinka kauan synnytyksen käynnistymiseen lopulta voi mennä. Aika on mitä tahansa tunneista useisiin päiviin. Ja sitähän ei kukaan voi etukäteen ennustaa, miten synnytys etenee tai menee. Vesien menosta vauvan saapumiseen kesti itselläni 72,5 tuntia.

Kipu on sietämätöntä

Kestän kipua huonosti ja etukäteen huoletti kovasti, miten pärjään synnytyskipujen kanssa. Olin kuullut etukäteen paljon tarinoita suuntaan ja toiseen aiheesta, mutta ne jäivät kaikki kaukaisiksi ilman omaa tarttumapintaa. Mua ei oltu koskaan leikattu eikä luitakaan ole murtunut. Osasin ajatella synnytyskipua lähinnä hammassäryn kautta (joka voi olla todella kamalaa, kertoo nimimerkki hammaslääkärin tuolista noustessaan pyörtynyt) ja olin siksi etukäteen aika huolissani omasta kipukynnyksestäni.

Miten lopulta kävi?
Kipu oli kyllä kamalaa. Erityisesti käynnistetyissä synnytyksissä supistukset monesti nippaavat kovaa ja niin kävi nytkin. Mutta kuten jo aiemmin sanoin, säästyin silti traumoilta. Kipu loppui ja ulos tuli ihana vauva, joten kaikki oli sen arvoista. Onneksi myöskään sektiohaava ei ole kipuillut, vaikka monet siitä etukäteen varoittelivatkin.

Voimaannun synnytyksestä ja tuuppaan vauvan ulos kuin kuningatar

Tätä koitin kutsua luokseni! Valmistauduin synnytykseen lukemalla kirjoja aiheesta ja ajattelin, että mielikuvaharjoittelulla voi jo päästä pitkälle. Toivoin ihanaa synnytystä, jossa kehoni tietäisi mitä tehdä ja asiat etenisivät omalla painollaan.

Miten lopulta kävi?
No aina ei mene kuten elokuvissa! Kaulan ympärille kiertyneen napanuoran takia vauva ei päässyt laskeutumaan eikä synnytys käynnistymään. Oli käynnistyspillereitä, pitkittyneitä ja superkipeitä supistuksia ja iso kasa lääkkeitä. En ole koskaan elämässäni ollut niin pöllyissä ja lopulta vauva jouduttiin leikkaamaan pihalle. Joten voimauttava ei todellakaan ole adjektiivi, jolla toimitusta kuvailisin. 😂Jostain ihmeellisestä syystä asia ei näin jälkikäteen aiheuttanut traumoja ja voisin myöhemmin (ehkä jos joskus ikinä enää uskallan ajatella raskausjuttuja uudestaan) sektiota varsin varteenotettavana synnytysvaihtoehtona.

Itken syntymän hetkellä ja rakastun heti vauvaan

Itken aina telkkaria katsoessani, jos siellä näkyy synnytys. Olin siis varma, että vauvan sukeltaessa pihalle puhkean kyyneliin.

Miten lopulta kävi?
Mutta eipä vauva sukeltanut ja eipä leikkauspöydällä kyyneleet vierineet. Keskityin lähinnä siihen, että en putoa paniikkitärinässäni lattialle tai tukehdu omaan oksennukseeni. Virvoitteluhuoneessakin fiilis oli vielä todella outo, kun alaruumis ei liikkunut kunnolla. Katselin rinnalle nostettua vauvaa ja päällimmäisenä ajattelin sitä, kuinka kova jano on. Itku tuli vasta seuraavana päivänä, kun pidin perhehuoneessa sylissäni meidän maailman ihaninta tytärtämme. 💛

Kun vauva syntyy, kaikki on selvää

Olin ollut niin keskittynyt synnytykseen, että olin unohtanut miettiä tarkemmin, mitä tapahtuu sen jälkeen. Oletin, että kyllä asiat siitä sitten omalla painollaan etenevät.

Miten lopulta kävi?
Synnytyksen jälkeen se paniikki vasta iskikin! Tajusin heräämössä, että he todella antavat vauvan meille yöksi – tai oikeastaan loppuelämäksi – ja lähtevät tekemään omia töitään. Mitä ihmettä? Mitä tälle tuhisevalle käärölle nyt pitäisi tehdä? Kotiinlähdön kohdalla iski paniikki numero kaksi: miten nyt osaamme kotona sitten olla, sairaalassa apu sentään oli napin painalluksen päässä? Miten saamme hänet pidettyä hengissä? Ja joka päivä on niitä uusia jännittäviä tilanteita: ensimmäinen kerta Prismassa, ensimmäinen kylpy, ensimmäinen kävelylenkki.. mutta kyllä ne sitten omalla painollaan etenevät.

Synnytän hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa

Olen itse syntynyt kolme viikkoa etuajassa ja olin jotenkin ihan varma, että myös meidän esikoisvauvamme syntyy hyvissä ajoin. Uhosin kaikille, että synnytän oinaksen viimeistään pääsiäisenä. Tälle tietysti ei ole mitään sen loogisempaa selitystä, mulla vain oli ihan sellainen fiilis. Laskettu aikani oli 1.5., mutta olin aivan varma, että synnytys ei millään voi mennä lähellekään tuota ajankohtaa ja että meillä olisi vappubrunssilla jo oma, pieni käärö mukana.

Miten lopulta kävi?
Vauva syntyi laskettuna päivänä. 😂