Vauvapäiväkirja: Ensimmäinen kuukausi

Tuntuu ihan hullulta, että yli kuukausi on jo kulunut siitä, kun vauva putkahti maailmaan! Aika on mennyt todella nopeasti ja vauva kasvaa hurjaa vauhtia. Ensimmäisen kuukauden aikana tarkalleenottaen 1350 grammaa ja muutamia senttejä päälle. Paljon on mahtunut jo ensimmäiseen viiteen viikkoon, niistä alla tiivistystä usein kysyttyjen kysymyksien muodossa.

Mikä tuli yllätyksenä?

Vauvan kanssa elämisessä on yllättänyt intensiivisyys. Olin ajatellut, että tiedän pitkälle millaista elo vauvan kanssa on, koska olen vuosien varrella nähnyt läheltä niin ystävien kuin omien pienten pikkusisaruksien vauva-arkea. Oli siis tiedossa, että pienet vauvat tarvitsevat paljon syliä ja tissiä, mutta todellisuus oli silti jotenkin paljon enemmän kuin etukäteen ajattelin. Vauvat saattavat ensimmäisten viikkojen aikana syödä päivässä 15 kertaa, joka tunneissa mitattuna on parhaimmillaan jopa työpäivän verran. Mahdollisuudet suihkuun, kahden käden käyttämiseen tai vaikka ulkona piipahtamiseen ovat olleet harvassa. Välillä tuntuu ahdistavalta, että joku on niin kiinni ja tarvitsee sinua niin paljon. Seuraavana hetkenä taas hän katsoo sinua ja hymyilee vahingossa ja ajattelet, että tämä on ihaninta maailmassa.

Synnytyksen jälkeinen hormonimyrsky tuli myös hieman yllätyksenä, koska luulin tuntevani itseni ja omat hormoeista johtuvat mielialanivaihteluni. Mutta niinpä minäkin itkin vähintään kymmenen kertaa päivässä jotain: televisiossa näkemääni yksinäistä koiraa, surullista miestä Prismassa ja sitä, kuinka ihana lapsi meillä on. Nyt mieliala on onneksi jo hieman tasaantunut!

Mikä meni toivotulla tavalla?

Me molemmat Jussin kanssa ajattelimme etukäteen (ja ajattelemme edelleenkin), että vauva tulee mukaan meidän elämäämme. Tämä tarkoittaa sitä, että tarkoituksena ei ole muuttaa kaikkea vauvan takia vaan enemmänkin jatkaa tavallisia juttuja ottaen vauvan niihin mukaan. Olemme alusta asti puuhastelleet yhdessä Prismareissuista Koiramäkeen ja nelikymppisjuhlinnoista cotton-treffeille. Tietysti lähteminen on hitaampaa ja vauvan mukana raahaaminen vaatii huomattavasti lisäeforttia, mutta on ollut kiva huomata, että monet entiset asiat onnistuvat edelleen. Meidän vauvamme on onneksi ollut kiltti ja pääosin myös yhteistyöhaluinen, joka on kovasti helpottanut menemistä. Toki vauva saa välillä raivareita myös reissussa, mutta sitten syödään tien sivussa, puistonpenkillä tai lastenhoitohuoneessa tai vaihdetaan vaippa kävelylenkillä.

Miten vauva nukkuu?

Yöt sujuivat ensimmäisen kuukauden ajan kolmella tai neljällä herätyksellä. Vauva oikeastaan nukkui 2-3 tunnin pätkissä läpi vuorokauden ja välillä katseli maailmaa hereillä. Mieluiten hän tietysti nukkuu sylissä. Ensimmäisen pätkän vauva on nukkunut sivuvaunussa unipesässä ja myöhemmin yöllä siirtynyt syöttöjen myötä meidän sänkyyn. Etukäteen vannoin, että vauva tulee nukkumaan omassa sängyssään, koska olemme molemmat niin levottomia nukkujia ja vauvan litistäminen on ihan validi murhe. Ilmeisesti joku vanhemman vaisto (tai lapsen eloonjäämisvaisto) ovat toistaiseksi pitäneet vauvan hengissä, vaikka hän on välillä herännyt tissin alta tai tyynyltä alas luiskahtaen.

Itkeekö vauva?

Kuukauden jälkeen tunnistaa jo erilaisia itkuja. Nälkäitkuun liittyy ilman nokkiminen, syliin pyytäminen on välillä ihan raivoisaa karjumista, meidän vanhempien määräilemiseen on ihan oma ja todellisen käskevä itkutyyppinsä (josta kuulee jo nyt, että se on draamaa varten kehitetty) ja omat itkut ovat myös jumissa olevalle pierulle tai puklullekin. Vauva itkee kymmeniä kertoja päivässä, mutta onneksi yleensä tyynyyy nopeasti saatuaan haluamansa (joka yleensä on syli, tissi tai ylä- tai alapäästä poistuva ilmatuhaus).

Mikä jännittää?

Ensimmäiset pari viikkoa pelkäsin aktiivisesti sitä, että vauva vaan yhtäkkiä kuolee. Samaa tosin muistan pelänneeni myös silloin, kun Mauno muutti meille. Ja kuulemma yleensä oman lapsen menettämisen pelko tuppaa alkaa jo raskaudessa ja valitettavasti se kuulemma jatkuu muodossa tai toisessa ikuisesti. Nukkuvan vauvan (tai miksei koirankin) hengitystä tahtoo tarkistaa kerta toisensa jälkeen. Kohoilevan rintakehän näkeminen rauhoittaa edelleen mieltä, vaikka suurin kuolemanpelko onkin jo alkanut väistymään. Ehkä me sittenkin saamme vauvan pidettyä hengissä! Koliikkia myös jännitin kovasti, mutta sitä ei ainakaan toistaiseksi vielä ole tullut – ja toivotaan ettei enää tulekaan!

Kumman on näköinen

Ensimmäisen kuukauden aikana on ollut ihanaa nähdä, kuinka vauva alkaa pikkuhiljaa näyttää omalta itseltään. Mielestäni suurin osa vauvoista näyttää syntyessään hyvin samalta (ne ovat punaisia, ruttuisia ja kiukkuisen vanhan miehen näköisiä), mutta jo muutaman kuukauden ikäisenä niistä alkaa jo näkemään ne omat piirteet.

Kuten arvata saattaa, osa ihmisistä sanoo, että vauva näyttää ihan Jussilta, osa taas multa. Omasta mielestäni hän on eniten oman isäni ja vaarini näköinen – erityisesti vihaisena. 😂 Siitä olemme yhtä mieltä, että vauvalla on Jussin varpaat ja postimiehen korvat. Lisäksi hän on tietysti kaunein ja ilmeikkäin lapsi, jonka olen koskaan nähnyt. Voisin vain tuijottaa vauvaa silmiin kaikki päivät ja ihastella hänen punertavanvaaleita hiuksiaan ja pieniä kippurasormiaan.

Miten olet toipunut?

Oman toipumisen suhteen kuukaudessa ehti myös tapahtua paljon. Tikit poistettiin viikon jälkeen, jälkivuoto loppui noin parissa viikossa ja pahin yöhikoilu noin kuukaudessa. Yöllinen kuumuus alkoi BodyCombat-tyyppisellä hikoilulla, jonka takia yöpaita piti vaihtaa ennen jokaista nukkumiskertaa ja lieveni reippaan kävelylenkin aiheuttamaksi hieksi muutamassa viikossa. Vieläkään en tosin pysty nukkumaan peiton kanssa vaan kietoudun pelkkään lakanaan. Mieliala on alun itkujen jälkeen tasaantunut varsin iloiseksi ja onneksi yöunetkin ovat lähes aina olleet sen verran riittäviä, että en simahtele julkisille paikoille tai halua murhata ketään.

Miten vauva-arki sujuu?

Nykyään ymmärrän vanhempia, jotka hehkuttavat suihkussa käymistä. Se todella on kahvikupillisen ohella helpoin ja nopein tapa tuntea itsensä taas uudeksi ihmiseksi! Olen myös onnistunut luiskahtamaan suklaansyöjien joukkueeseen. Ehkä se on hormonijuttu, mutta suklaata todella on saatava joka päivä!

Vauvan ensimmäisen kuukauden aikana katsoin 130 jaksoa ruotsalaista tosi-tv:tä eli Unga Mammoria Viaplaylta ja neljä kautta Aupaireja YLE Areenasta (Hawaji, Lontoo, Australia ja Kanada). Näitä lyhyehköjä jaksoja voin muuten lämpimästi suositella imetysviihteeksi. Juonta on mahdollista seurata hieman hattaraisemmillakin aivoilla!

Poistuin viiden viikon aikana kotoa kolme kertaa ilman vauvaa noin kolmeksi tunniksi kerrallaan: vauvabrunssille, lifecoaching-tapaamiseen ja kerran viinilasilliselle. Jussi ja baby pärjäävät mainiosti yhdessä ja vauvalle kelpaa tissimaito myös pullosta, hurraa! On tärkeä välillä lähteä yksin jonnekin, että on taas mukava tulla kotiin.

Tällaista kaikkea kuului vauvan ensimmäiseen kuukauteen. Suklaahuuruissa ja puklun hajussa kohti tulevaa! ♡