Sain viime viikolla ihan kohtalaisen kahden vuoden harkinta-ajan jälkeen kimmokkeen ostaa itselleni uuden kameran. Iskin jo pari vuotta sitten silmäni Olympus PEN blogikameraan. Olen yläasteikäisestä asti kuvannut paljon niin filmikameralla, pokkarilla, järkkärillä kuin puhelimellakin ja edellisen kameran hankinnasta olisi tullut pian kymmenen vuotta täyteen. Päätin siis repäistä ja hankkia Hullaritarjouksesta valkoisen PEN8:n ja suhrutaustaobjektiivin. Sain talvella Olympukselta Instagramissa yksityisviestillä ostoskoriin asti vietynä suositukset juuri oikeista vehkeistä, joten oston yhteydessä ei tarvinnut enää turhia funtsia.
Lauantaina vietimme kavereiden kanssa iltaa Jennin uudessa-vanhassa remontoidussa kodissa. Tallensin ihanimpia yksityiskohtia ja testailin samalla uutta linssiä. Rempan aikana vastaukseni materiaalipohdintoihin oli joka kerta ”Laittaisin valkoiseksi tai vaalean harmaaksi”, mutta kyllähän nämä värit näyttävät aika huikeilta!
Ilta sisälsi hyvää ruokaa, uuden saunan testaamista sekä kuulumisten vaihtoa ja hieman viiniä. Mauno-parka joutui myös yllättäen osalliseksi leidien kekkereihin, mutta kaikki selvisivät kokemuksesta ehjänä. 😎
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.