Teimme Jennin kanssa muutama viikko sitten pienen kesäretken Suomen eteläkärjen saaristoon. Ajomatka Tampereelta on yli kolme tuntia, joten hurautimme iltaa vasten Kemiön saarelle Labbnäsin lomakotiin yöpymään. Puitteet olivat kukkatapetteineen mahtavat ja kanssamme semesterhemissä yöpyi bussilastillinen oikeita marttoja. 🙂
Päiväretki Rosalan viikinkikeskuksen kautta Bengtskärin majakalle lähti Kasnäsin venesatamasta aamupäivällä. Venematkoilla ehdimme katselemaan kaunista saaristoa ja ottamaan pikku torkut. Viikinkikeskuksessa riitti nähtävää ja kalakeitto ja paikallisen panimon olut olivat maukkaita.
Itse majakkasaari, ulkosaariston uloin luoto, oli vivahteikkaan historiansa ja karun upeiden maisemiensa ansiosta erittäin mielenkiintoinen vierailukohde. Kiipesimme majakkaa ylös valolle asti ja joimme kahvit kivenkolossa. Reissu oli ehdottomasti hintansa väärti ja Kemiön saarella olisi riittänyt nähtävää useammaksikin päiväksi. Suosittelen!
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.