Vuosi 2016 oli täynnä yllätyksiä ja saavutuksia: korkeita huippuja ja todella matalia laaksoja. Saman vuoden aikana toteutui monta pitkäaikaista haavetta, mutta vuosi myös vei mukanaan tärkeän ihmisen. Nyt pitäisi ottaa vastaan uusi vuosi 2017, mutta olen pyörryksissä vielä edellisestäkin. Ja koska eteenpäin päästäkseen pitää olla sinut menneen kanssa.. annan teille nyt tilinpäätöksen edellisestä vuodestani.
Aloitetaan helposta. Viime vuoden alussa lupaukseni oli lakata enemmän kynsiä. Pidän kovasti lakatuista punaisista kynsistä, mutta olen ollut yleensä todella laiska lakkaamaan niitä (ja myöhemmin putsaamaan lakan rippeitä pois). Tuosta lupauksesta pidin kiinni ainakin sen verran, että voin sanoa nykyään lakkaavani aiempaa useammin kynsiäni.
Kehityksen paikkoja osaan nimetä kaksi isoa. Yksi vuoden tavoitteesta oli ”välittää hieman vähemmän”, joka siis viittaa taipumuksiini olla tunnollinen, perusteellinen, asioista huolehtiva ja aina välillä hieman liian henkilökohtaisesti ottava. Tässä asiassa sain harjoitusta monellakin elämän osa-alueella ja nykyään olen jo vähintään hieman enemmän oman elämäni kovis kuin vuosi sitten. 2016 aikana sain myös paljon lisää harjoitusta uusperheen elosta. Panostimme Jussin kanssa molemmat asiaan perehtymiseen ja opiskeluun oikein urakalla. Kaikissa perheissä on niin sanotusti monta monessa – ja uusperheissä (kokoaika-, vuoroviikko-, viikonloppu-, molempien lapset-, toisen lapset, kaikkien lapset-uusperheissä) on aivan kirjaimellisestikin monta monessa. 🙂 Välillä kuohuu, mutta seuraavassa hetkessä onkin taas mukavaa yhdessä. Onneksi ilmiö on universaali, siinä on mahdollista koko ajan kehittyä ja ihmisillä on kykyä ja halua antaa anteeksi toisilleen – vaikka joskus myrskyääkin.
Vuoden kamalin asia oli saada tieto oman isän kuolemasta. Se on hämmästyttävää, miten surusta ja menetyksistä huolimatta elämä jatkaa kulkuaan eteenpäin, vaikka yksi on joukosta poissa. Eikä auta muu kuin mennä elämässä eteenpäin, ei vaikka kuinka itkettäisi. Aurinko nousee joka aamu, bussit huristelevat kaduilla ja televisio pauhaa ohjelmia. Iskä tuntuu nykyään olevan mielessäni jopa useammin kuin elossa ollessaan (joka kyllä sinänsä on aika ironista). Kamala kuolema on kuitenkin tuonut meitä jäljellä olevaa perhettä lähemmäksi toisiamme – ja mun omaan huumorintajuuni mukaan (yllättävän monen kuulijan hämmentävät ja kiusallisen hiljaisuuden jälkeensä jättävät) kuolema-aihetta sivuavat vitsit.
Vuoden 2016 highlighteja oli myös useita. Sain valmiiksi ylemmän tutkinnon, jonka myötä palkastani poistui viimeinenkin epäpätevyysvähennys ja saan nykyään aivan kokonaista oikean opettajan palkkaa. Tutkinnon päivittäminen loi myös edellytykset seuraavan ison haaveen toteutumiselle: vuoden 2017 alusta sain digimarkkinoinnin lehtoraatin ja sopimuksessani lukee nykyään (jes! jes!!!): toistaiseksi voimassa oleva. Kylkeen kylän vanhimman-henkinen kommentti: menestys ei tule hetkessä. Lehtorksi pääsin tehtyäni alemman korkeakoulututkinnon, kolme vuotta töitä, opettajan pätevyyden, viisi vuotta lisää töitä sekä ylemmän korkeakoulututkinnon. Säännöllisesti multa kysytään, että mitä pitää tehdä päästäkseen opettajaksi ammattikorkeakouluun. Vastaus on: kovasti töitä!
Vuoden viimeisillä metreillä toteutui myös pitkään haaveiltu Australian matka. Reissu oli Jussille neljäs ja meidän seurustelumme alusta saakka hän on fiilistellyt ja hehkuttanut, että jonain päivänä tallustelemme yhdessä pitkin Bondi Beachia käsi kädessä. Ja niin me teimmekin! Kolmen viikon reissua varten säästimme vuoden – mutta se oli kyllä vaivan arvoista. Hunter Valleyn viinialueen tapahtumat jäävät myös lämpimänä muistona mieleen ikuisiksi ajoiksi. Siellä Jussi polvistui ja kysyi minua vaimokseen. Nyt nimettömässäni kimaltaa iskän vanha vihkisormus. ♥
Vuosi 2016. Olit julma, mutta samalla antelias. Opetit taas uutta itsestäni ja tästä koko elämästä. Tulevalta vuodelta toivon vain tasaista menoa ja arjen hyggeä. Ja ehkä hieman häähumputuksia. 🙂
Ugh!
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.