Tiedätkö sen tunteen.. kun haluaisit lähteä jonnekin tunnelmalliseen paikkaan syömään sun ihastuksen kanssa, ja yhtäkkiä et muista Tampereelta mitään muuta ravintolaa kuin Amarillon? Kyllä! Jostain syystä itselleni käy säännöllisesti niin, että mieli tyhjentyy, kun pitäisi kakistaa ulos sopivan ruokapaikan nimi. Ja Amarilloahan ei kyllä pelasta edes sen S-etukortilla myytävä 20 euron hintainen viinipullo, jonka houkuttelemana olen joutunut paikkaan useasti. Mutta se on ollut virhe joka kerta. Samassa tilassa syö ja ryypiskelee niin lapsiperheitä kuin viinipullotarjouksen tuomia sekalaisia seurueita, jossa kukaan ei uskaltanut sanoa omaa mielipidettään ja siksi ne päätyivät Amarilloon raukat. Ja lisäksi tietysti niitä Mouhijärveltä tai Hartolasta saapuneita tyyppejä, joille Amarillo oli ainut tutun kuuloinen ravintola isossa kaupungissa.
Mutta takaisin asiaan ja niihin hyviin paikkoihin! Olemme miesystäväni, Länsi-Tampereen kovimman urheilusankarin Jussin kanssa pitäneet lapulla treffiravintolalistaa. Nyt siitä on moni jo käyty testaamassa, joten päätinkin koota teille kaikille ravintolanvalitsemisdementiasta kärsiville (sekä itselleni muistin virkistämiseksi) listan paikoista, joita suosittelen treffiruokailuun tai joissa haluaisin mennä käymään.
Ja aloitetaan niillä suosituksilla ensin!
Pikkubistro Kattila
Kattila löytyy Keskustorin kupeesta Hallituskadulta. Se on pieni ja tunnelmallinen. Ikkunoissa ja ovella on ihania asetelmia. Gluteenitonta löytyy montaa sorttia ja ainekset tulevat monesti lähistöltä. Pääruokien hinnat pyörivät parissa kympissä ja talon viiniä saa varsin kohtuulliseen hintaan. Henkilökunta on ystävällistä ja ammattitaitoista.
Guru’s Kitchen & Bar
Kävimme testaamassa Leenan kanssa Gurun viime viikolla arki-iltana. Se on auennut hieman Huberin alapuolelle Aleksis Kiven kadulle. Sisustus oli lämminhenkinen ja bongasin monia Granitin tavaroita esiltä. Valaistus oli ihanan himmeä ja lista selkeä. Tilasimme mezejä ja kolmesta annoksesta tuli jo yksi ihminen varsin täyteen. Viidelläkympillä syö kaksi pääruokaa tai 4-5 pientä lautasta, lasit viiniä ja ehkä jopa jaetun jälkkärin.
Sticky Wingers
Siipiä on myös treffilistalla oltava – koska Tampere. Siippareihin ja Hookkiin verrattuna Sticky on kyllä muodostunut omaksi suosikikseni. Jussin toinen etuhammas on tekari, joten se tilaa aina luuttomia wingsejä. Mä otan niitä tavallisia 12 kpl, ison tuopin maitoa ja maustettuja ranskalaisia. Niitä on listalla useita, joten riippuu mielialasta, että minkä valitsen. Täällä on turhaa odotella kosintaa, mutta sporttibaarinen meininki sopii hyvin esimerkiksi silloin, kun ilta jatkuu pubeja kierrellen.
Inez
Inezissä on ihania tapaksia ja tunnelmallinen fiilis. Viini on tyyristä, mutta hyvää. Kuvittelet, että tilaat vain ihan vähän jotain, mutta lopulta olet rastittanut 2/3 tilauskupongin tuotteista. Plussaa siitä, että seurueessa on mukavaa tilata yhdessä ja maistella montaa pientä kippoa. Usein syödessä haluan maistaa ihan vähän kaikkea, joten siihen tämä toimii mainiosti. Allergiamerkit ovat listassa hassusti, G tarkoittaa tapaksia, joissa ON gluteenia eikä toisinpäin kuten yleensä. Lasku parille kipuaa monesti lähelle satasta viinipullon kanssa.
Sitko
Sitkosta saa hipsteripuitteissa mainiota pizzaa ja viiniä. Täällä en varmaan itse asiassa ole koskaan treffeillä ollutkaan, mutta naisten seurueissa useaan kertaan. Joistain syystä ollaan aina ostettu pullo viiniä ja kylmäsavulohipizzaa. Mutta kyllä tämä treffeillekin sopisi! Normaali pizzapohja on kuulemma aivan mieletön ja gluteenitonkin ihan kelvollinen.
Pizzeria Napoli
Nyt kun kerran lähdettiin tälle pizzalinjalle niin on lisäksi suositeltava vielä Napolia. Täällä treffien ensimmäinen osuus kuluu aina jonottaen. Napoliin ei saa viikonloppuisin tehtyä pöytävarauksia, joten osa huvista on ensin seisoskella ulkona vuoroaan odottaen. Samalla voi bongata tuttuja, salakuunnella juttuja, ja arvuutella, että ketkä kaikki ovat ekoilla treffeillä. Vähän päälle kympin pizzoja on listalla sata erilaista ja myös gluteenitonta saa. Hintaan kuuluu salaattipöytä.
Nomu
Nomussa on tarjolla myös näitä suosikkejani pikkulautasia. Ruoka tulee pöytään sitä mukaa, kun se valmistuu ja tilaus suositellan tekemään yhdessä. Valaistus on varsin tunnelmallinen ja erikoisuutena on japanilainen vessanpytty, joka napin painalluksella huuhtelee halukkaiden hanurit. Menussa ei ole allergiamerkintöjä, mutta tarjoilija osasi kertoa, että mikä kaikki on gluteenitonta. Kuten Inezissäkin, myös täällä laskua kertyy yllättävästi pieniä ruokalajeja tilaillessa.
Public House Huurre
Huurteessa kävimme deiteillä jo jonkin aikaa sitten. Lauantai-iltana paikka oli täynnä. Söimme maistuvat burgerit (myös gluteeniton vaihtoehto), maistelimme olutta ja siideriä sekä aistimme rehellistä pubitunnelmaa. Illan edetessä pääsimme myös kuulemaan livemusiikkia. Vahva suositus Kalevan suunnilta.
Cafe Pispala
Cafe Pispala meinasi unohtua listalta kokonaan! Mutta se todellakin on ansainnut paikkansa ihanien deittipaikkojen listalla. Siellä ihan kaikesta voisi ottaa Instagramiin kuvan. Sisällä on lämmintä ja puheensorina täyttää eripariset ja patinoituneet pöydät. Menu vaihtelee ja sen löytää parhaiten Cafe Pispalan Facebook-sivuilta. Muista tilata skumppaa ja jälkkäri! Brunssia on myös kovasti kehuttu.
Salud
Salud on manselainen klassikko, johon on hyvä lopettaa tämän treffilistan testatut kohteet. Listalla on pihvejä ja espanjalashenkisiä ruokia. Alkupalapöytä on ihanan runsas ja sisältää myös juustoja. Varaudu tilaamaan jotain lihaisaa ja kylkeen iso lasillinen vahvaa punaviiniä. Kävimme täällä viimeksi elokuussa syömässä vihkipäivän dinnerin.
Ja sitten vielä siihen toivelistaan.
- Ravinteli Bertha on ollut olemassa jo ties kuinka kauan, mutta vieläkään en ole sinne päässyt. Jussi, josko seuraavana vuosi- tai hääpäivänä tänne?
- Ville Haapasalon georgialainen PurPur aukesi (ei August von Trappen kuten ensin väitin) vaan the Grillin tilalle. Tästä Jussi on vouhkannut katsottuaan Haapasalon matkoja telkkarista.
- Heinätorillekin olemme suunnitelleet menevämme vaikka kuinka monta kertaa. Kala siellä on kuulemma herkullista.
- Vilja ja Ville on entinen lähipubimme Hatanpäällä, joka on uudistunut ja vaihtanut nimeään. Lista sisältää herkullisen kuuloisia burgereita.
- Hävettää myöntää, mutta Pispalan Pulterissa en ole koskaan käynyt. Ihan tamperelaisen yleissivistyksen merkeissä sinne on päästävä.
- Spoon Brasserie on keskellä suburbbia meiltä vain muutaman minuutin automatkan päässä. Sinne olemme suunnitelleet dinneri- tai brunssireissua jo pidempään.
- Ravintola Myllärit ihan Savusuolan suosituksen perusteella.
- Olympia-korttelin Muusasta olen kuullut paljon hyvää. Tämän jälkeen voisi pyörähtää myös salakapakassa drinkeillä.
- Ravintola Franklyssä olen muistaakseni käynyt joskus yli kymmenen vuotta sitten, mutta kenties olisi aika mennä uudestaan.
- Ravintola Pyy Pyynikillä on saatu taas auki ja sen testaaminen houkuttaa.
Hyvä koonti hyvistä paikoista.
Pieni korjaus: PurPur aukesi The Grillin tiloihin ja Pyynikin olutbistro Augustin tiloihin.
PurPur on ihan jees, tosin laskua sielläkin yllättävästi kertyi. Suosi pikkuannoksia 🙂
Kiitoksia korjauksesta! Näinhän se onkin ja puusilmä ei tajunnut vaikka kävi nettisivutkin linkkaamassa. 😀
Kiitos loistavasta treffiravintola listauksesta. Parasta aikaa ollaan täällä ja mietittiin Napolia ja siskonkin hehkuttamaa Ineziä. Miehen huonosta voinnista johtuen jäi ravintolat kokematta ja päädyin nauttimaan Lidlin valmissalaatin ja mies parisenttiä vihersmoothieta. Otetaan ens kerralla testiin jokin suosikeistasi. Jussi uudeksi vuodeksi raflavaraus Berthaan, tai Helsinkiin Finnjäveliin. 😉
Kivaa kuulla, että tulee käyttöön! 😎 Joka kerta on yhtä vaikeaa tamperelaisenakin näitä muistella. Seuraavalla kerralla sitten Napoli tai Inez testiin!
Guru tuli heti testattuu ja tykättiin miekkosen kaa. Kiitti listasta!
Suosittelen listalle Tampere-talon lähellä olevaa Sasoria. Olin siellä tyttäreni kanssa tässä hiljan, mutta puitteet sopii kuhertelijoillekin❤
Suosittelen myös aika uutta ravintola Tampellaa. Illalla tooosi tunnelmallinen. 🙂 Toki myös vähän tyyriin puoleinen.