Pyörähdimme ystäväni Lauran kanssa hiihtolomalla Tallinnassa. Tamperelaisille kahden yön reissukaan ei ole hinnalla pilattu: kuljetuksineen bussi-laiva-hotelli-laiva-bussi-yhdistelmä oli Ikaalisten matkatoimiston kautta alle 80€ henkilöä kohden. Raati suosittelee ryhmämatkaa esimerkiksi tyttöjen viikonloppuun tai miksei jopa perheen reissulle.
Mutta takaisin niihin ravintoloihin. Ennen reissuja innostun toisinaan tekemään pohjatyötä (viimeistään matkalla lentokentälle), mutta paikan päällä menen lopulta usein fiiliksen mukaan. Eli listalla on matkapäivää kohden 1-5 mahdollisuutta syödä, juoda tai nähdä jotain, joista päästään useimmiten testaamaan se 0-3. Tämä on ollut hyvä systeemi, että takataskussa on ehdotuksia, mutta ei hampaat irvessä tarvitse mennä.
Matkavalmisteluiksi googlettelin TripAdvisorin ja eri ruoka- ja reissublogien suosituksia hyvistä ruoka- ja juomapaikoista. Tällä kertaa testasin Google Mapsin listatoimintoa, jonne paikkamerkitsin hyviä syöttölöitä ja juottoloita Tallinnan vanhasta kaupungista ja sen läheisyydestä. Voit katsoa paikkamerkkilistan täältä vaikka ensi kesän reissua varten. Lista sisältää paljon ravintoloita, jotka tarjoavat myös gluteenittomia vaihtoehtoja. Ravintolat näkyvät selaimessa listauksena vasemmassa laidassa sekä Tallinnan kohdalla paikkamerkkeinä, mobiilissa kartalla, josta aukeavat puhelimen alalaitaan lisätietoineen.
Ravintolalistaus toimi varsin hienosti matkalla, erityisesti nyt kun roaming on vapautunut Baltian alueella ja nettiä uskaltaa pitää ihan normi ”Suomihintaan” auki. Kävimme pyörimässä Telliskiven alueella sekä testasimme hotellin vieressä sijaitsevan varsin hämärän juottolan PatCaven. 😂
Dinnerin nautimme Kivi, Paber, Käärid-nimisessä (kivi-paperi-sakset suomeksi, jos et arvannut) mestassa, jonka koko lista oli gluteeniton. Ja sekös meitä ilahdutti, että kerrankin sai tilata mitä vaan! Mä söin elämäni parasta pastaa. Myös alkupalalautanen sinisine juustoineen ja ihana jäkkkäritiramisu ovat mainitsemisen arvoisia. Pääruuat olivat alle kymmenen euron hintaisia ja viiniäkin sai parilla kympillä pullollisen.
Dinnerin jälkeen nautimme cavaa hanasta (Kyllä! Cavaa! Hanasta!) Pudel-baarissa. Nimi logosta päätellen tarkoittaa pulloa eikä koiraa. Siitä jatkoimme trdendykkäästi Überilla vanhaan kaupunkiin PatCaveen. Siellä oli varsin hämärää paikallista menoa ja 2000-luvun alun hittejä soittava DJ. Baari oli ihan täynnä ja paikalle pelmahti myös Couchsurfaajien miitin pubirundilaisjoukkio. Baarin erikoisuutena olivat edulliset lärvilautaset. 😂
Ravintolasuosituksien ulkopuolelta haluamme mainita vielä Balti Jaama Turg-kauppahallin rautatieaseman takana sekä ihanan ja edullisen Natura Siberica-luonnonkosmetiikkakaupan.
Kaikkiaan varsin onnistunut pyörähdys etelässä! Ota siis talteen tuo karttalistaus ja seuraavalla Tallinnan lomalla löytyy hyväksi todetut ravintolat helposti puhelimesta. 😎
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.