Marraskuun lopussa lähdin askartelemaan itselleni suurella hartaudella joulukalenteria. Siitä tuli mielestäni tosi hieno, mutta samalla olin surullinen siitä, että joutuisin tällaisena joulusinkkuna täyttämään itse omat luukkuni. Melkein jo tuhersin hiljaista itkua, kun kuvittelin itseni yksin suunnittelemassa itselleni yllätyksiä. Yhtäkkiä lamppu syttyi ja muistin, että mullahan on aika monia ystäviä täällä Internetissä! Ei kun tuumasta toimeen ja Facebookkiin kyselyä.
Yllätyin todella iloisesti, kun kalenterin luukkujen täyttäminen osoittautui suosituksi puuhaksi. Lähes vuorokaudessa olin löytänyt kaikkia luukkuja varten pikku tontun. Crowdsourcing-menetelmä toimi oikein mainiosti myös näinkin triviaaliin asiaan. Muutama ennalta varattu luukku jäi täyttämättä, mutta sen vastapainoksi toiset lähettivät tai toivat ylimääräisiä yllätyksiä.
Rakkauden Joulukalenterin ansiosta sain ystäviä hyvällä tekosyyllä kylään joulun alla. Osa paketeista saapui postin kautta kauempaa, mutta jokainen niistä ilahdutti tasapuolisesti joulun odotustani. Kiitos aivan jokaiselle kalenteriini osallistuneelle! Saitte minut tuntemaan itseni todella tärkeäksi.
Tässä kuvakooste luukkujen sisällöstä. Yksi yllätyksistä puuttuu (Anun lähettämä sininen avaimenperä), koska epähuomiossa unohdin kuvata sen. Ihanaa joulua kalenteriini osallistuneille tontuille ja myös ihan kaikille muille! 🙂
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.