Viime lauantaina osallistuimme ystävänpäivän kunniaksi raakasuklaakurssille työkaverini Anun kanssa. Koulutusta oli vetämässä herkuttelija, kahvifiilistelijä ja raakasuklaakouluttaja Jani Wahlman. Näin vinkkinä esimerkiksi kesän polttareita suunnitteleville, Janin voi tilata vetämään raakasuklaakoulutusta myös pienille porukoille.
Alkuun kuuntelimme luennon suklaan historiasta ja pääsimme maistelemaan ja haistelemaan raakasuklaareseptin aineksia. Seuraavaksi siirryimme keittiön puolelle sekoittelemaan ja höystämään suklaata sopivan makuiseksi. Mulla oli itselläni suklaan joukkoon laitettavaksi Punnitse ja Säästästä ostettuja pekaanipähkinöitä, pakastekuivattuja mansikoita sekä kuivattua pomeloa, jonka kaveriksi raastoin vielä appelsiininkuorta. Pari kertaa Cocovin raakasuklaapakkauksen testanneena, tästä tuli kyllä paljon parempaa!
Raakasuklaan perusohje
1 dl kookosöljyä juoksevana
1/2 dl kookospalmusokeria (tämän voi kuulemma vaihtaa myös siirappiin tai hunajaan)
1 dl raakakaakaojauhetta
1 tl lucumaa (ei pakollista, tuo mukaan kermaisuutta)
1/5 tl himalajan suolaa (tai muuta käsittelemätöntä suolaa)
tippa vaniljauutetta
Mauksi suklaamuotin pohjalle niitä juttuja joista itse eniten tykkää – pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä tai kokeilunhaluisimmille vaikka pekonia!
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.