Perjantaina järjestin uuden tutkinnon kunniaksi pienet valmistujaiskahvit meidän taloyhtiön pihalla. Hankimme siihen keväällä yhteiskäyttökatoksen ja siinä oli mukavaa istuskella ja tavata vieraita. Teemana oli juustokakkua kolmella tavalla: mansikka-popcornjuustokakkua Lidlin ohjeella, mango-juustokakkua sekä amerikkalaistyyppistä mustikkajuustokakkua (koska mulla oli yksi tuorejuusto liian vähän ja keskellä yötä leipoessani jouduin improvisoimaan mustikkarahkalla). Yleisön suosikiksi muodostui popcornkakku, kuulemma kummallisuuskertoimensa takia.
Sen verran olen huomannut, että tutkintojen lisääntyessä lahjamäärät pienenevät ja vierasmäärät hupenevat. Koska valmistujaislahjathan ovat tietysti pääsyy siihen, miksi ihmiset ylipäätään opiskelevat. 😀 Vitsit sikseen: juhlat, vieraat ja lahjat olivat juuri nappiin, pienet puutarhajuhlat olivat haaveissa ja toteutuivat juuri toivotulla tavalla. Lahjaksi sain Ruissiliput kolmeksi päiväksi, pullon samppanjaa ja paljon kukkia.
Ylempää ammattikorkeakoulututkintoa voin suositella lämpimästi. Töiden ohessa opiskelu vei aikaa keskimäärin noin yhden työpäivän viikossa, pääosin ilta-aikaan tehtynä. 90 opintopistettä tuli puolentoista vuoden aikana kasaan mielestäni sopivalla tahdilla ja opiskeltavat asiat olivat mielenkiintoisia. Mun innostus näkyi numeroissa, kaikista kursseista tuli arvosanaksi 4 tai 5 ja opparista myös nelonen. Nyt olen sitä mieltä, että opiskelu riittää hetkeksi, mutta sanotaanko niin, että nelosellahan voisi vielä joskus hakea tohtoriopintoihin.
Neljä vuotta sitten aloittaessani opettajana kaksi tutkintoa töiden ohessa tuntui tosi kaukaiselta haaveelta ja nyt molemmat onkin yhtäkkiä jo tehty. Pätevyyteni on siis nyt todistettu opettajakorkeakoulun lisäksi ylemmällä korkeakoulututkinnolla, tosi monella paperinpalasella. Jos jotain saisin vielä ehdottaa niin mielestäni titteli tradenomi (ylempi AMK) tulisi vaihtaa uuteen, mediaseksikkämpään termiin: ammattimaisteri.
Ihmiset ovat kyselleet, että mitä aion seuraavaksi suunnata tarmoni. Tässä saatte vastauksen: tulevaisuudessa aion keskittyä naimisiin pääsemiseen. Jussi nappasi häissä sukkanauhan, joten projekti on jo alkanut. 😀
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.