Terveisiä helteisestä Napolista! Helmikuussa matkaa varatessa mietimme, että tänä kesänä pitää päästä varmuudella lämpimään, koska edelliset kesät ovat Suomessa olleet niin epävakaisia. Sitä emme tienneetkään, että lämpötilat kotimaassa ovat tällä hetkellä samat kuin Italiassa – yli 30 astetta.
Usean viikon kuumuus on hidastanut liikkeitä hieman, mutta olemme tutkineet kaupunkia verkkaiseen tahtiin pysähdellen välillä pieniin kahviloihin oluelle tai paikan päällä tehdylle vihersmoothielle.
Napoli on maineensa mukaisesti vastakohtien kaupunki. Upeita vanhoja rakennuksia, historiallisia paikkoja ja jylhiä maisemia. Toisaalta likaa, graffiteja, haisevia roskiksia, kodittomia ja kerjäläisiä. Palatsien puistoja, joiden nurmikko on palanut auringossa puhki ja joiden lakastuneet kukkapenkit ovat täynnä roskia. Rantakaupunki, jossa houkuttelevan rantabulevardin tai uimarannan sijaan on veden rajassa teollisuutta ja tavarasatama.
Napolia kuulemma joko rakastaa tai vihaa – ja monesti siellä on vierailtava ensin useita kertoja päästäkseen kunnolla sisälle elämänmenoon. Itselleni se muistuttaa Barcelonan, Pietarin ja pohjoisen Kroatian sekoitusta. Ihmiset parveilevat iltaisin kaduilla tapaamassa toisiaan. Kivijalkojen graffitien peittämien autotalliovien takaa paljastuu baareja ja vintageliikkeitä. Koirat pyörivät vapaina omistajiensa läheisyydessä.
Joku nukkuu bussipysäkin penkillä.
l
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.