Mulla ei raskaudessa ja synnytyksessä oikein mikään mennyt sillä tavalla kuin etukäteen ajattelin. Tein kyllä mielessäni kaikkia erilaisia skenaarioita laidasta laitaan, mutta niistä oikein mikään ei osunut kohdalleen. 😂 Ja niinhän mulle etukäteen kerrottiinkin, että jokainen raskaus on erilainen ja että synnyttäminen se vasta henkimaailman hommia onkin. Tässä postauksessa vertaan omia ennakkoajatuksiani ja kerron, miten sitten lopulta kävikään. Kerään itseeni kaikki mahdolliset kilot Painoni ...
Kvartaalikatsaus Q1/2019
On tullut taas aika huippuseksikkään sisältöformaatin eli neljäsosavuosikatsauksen. Mitä kaikkea tapahtui tammikuun ja maaliskuun välillä armon vuonna 2019? Jatka lukemista ja saat tietää! Alkuvuosi oli sään puolesta poikkeuksellisen luminen ja liukas. Erityisesti raskaana ollessa ulkona liukastelu ja hangessa kahlaaminen välillä kauhistuttivat, mutta siitäkin selvittiin. Vietimme Jussin kanssa vähälihaista tammikuuta. Se tarkoittaa sitä, että emme ostaneet kotiin kuukauteen lainkaan ...
Vauvapäiväkirja: Vaunujen valinta
Pidän itse lastenvaunuja yhtenä tärkeimpänä vauvan hankinnoista. Liikun pääosin kävellen ja julkisilla, koska perheessämme on yksi auto. (Ja toista en kyllä oikeastaan tahdokaan, koska en pidä ajamisesta, parkkipaikan etsimisestä, parkkeeraamisesta tai parkkimaksuista. 😂 Kuinka mahdottomalta ratikkatyömaa ja kaahaavat bussit usein tuntuvatkin, menen silti mieluummin bussilla tai lumettomaan aikaan pyörällä.) Tiesin jo etukäteen, että haluan vaunut, jotka ovat hyvät työntää, helpot tuupata ...
Vauvapäiväkirja: Vauvan hankinnat
Voinnin ohella yksi yleisimmistä raskauden aikana kysytyistä kysymyksistä koskee vauvan hankintoja. Miten ne etenevät? Joko on vaunut hommattuna? Kuten varmasti tiedätte, olen aika välineurheilija sielultani. Olenkin siis paneutunut vauvan hankintoihin myös aika pieteetillä. Tässä postauksessa kerron tarkemmin meidän vauvalle hommatuista jutuista. Ennen puoliväliä en uskaltanut hankkia yhtään mitään, en edes pienen pieniä sukkia. (Ironista kyllä, sukkia vauvalla on tällä hetkellä enemmän kuin ...
Vauvapäiväkirja: Raskauden toinen kolmannes
Vauvan pienet pyykit pyörivät rauhallisesti koneessa ja vietän ensimmäistä äitiyslomapäivää kotona. Tuntuu sopivalta hetkeltä vielä pysähtyä hetkeksi miettimään helmikuussa päättynyttä toista kolmannesta. Raskauden keskivaihe sujui itsellä varsin mukavissa merkeissä. Ei pahoinvointia, ei kolotuksia! Kävin jopa useampaan kertaan spinningissä ja sain älykellon askeltavoitteet täyteen monta viikkoa putkeen. Olo oli reipas, freesi ja pirteä. Ainoa ikävä asia oli joulun alla sairastettu flunssa, ...
Vauvapäiväkirja: Raskauden ruokavalio
Raskauden aikaan liittyy paljon säännöllisesti vaihtuvia ravinto- ja ruoka-ainesuosituksia, joiden pääasiallisena tarkoituksena lienee pitää vauva hengissä. Ruokailun toiseen puoleen taas liittyvät olennaisesti odottavan äidin ruokaan kohdistuvat himot ja vastaavasti myös ällötykset. Yhdessä erikoisruokavalioiden kanssa nämä voivat muodostaa aikamoisen kombon. Omalla kohdallani ruokailu onkin aiheuttanut säännöllistä ärsytystä ja ahdistusta koko raskauden ajan. Joku voisi sanoa, että olen ...