Harkitsin taas kohtuullisen pitkään erästä megaherkullista ja helppotekoista asiaa, nimittäin itse tehtyä mysliä. Löysin Yummy Bakerin blogista vallan mainion ohjeen, jota mukailemalla olen tehnyt mysliä jo pariinkin kertaan. Pohjaksi kaurahiutaleita, joukkoon hieman öljyä, siemeniä, pähkinöitä ja hiutaleita ja makeutusta hunajasta tai siirapista. Uunista tulleen pellillisen joukkoon sekoitetaan lopuksi niitä herkkupaloja, joita kaupan myslissä on aina liian vähän.
Itse tehty mysli
6 dl luomukaurahiutaleita
1 dl kookosöljyä (tai rypsiöljyä)
2 dl kookoshiutaleita, mantelilastuja, leseitä
2-3 dl esimerkiksi auringonkukan-, seesamin- chian- ja pellavansiemeniä
2 dl pekaanipähkinöitä ja/tai saksanpähkinöitä rouhittuna sopiviksi paloiksi
1 tl suolaa
1 dl (tai oman maun mukaan) siirappia tai hunajaa
Ripsautukset kanelia, kardemummaa, vaniljasokeria
Kuivattuja marjoja ja rusinoita oman maun mukaan
Sekoita kaikki ainekset (kuivattuja marjoja ja rusinoita lukuunottamatta) kulhossa. Määrillä ei ole kovin tarkkaa väliä, näet kyllä muistuttaako pellille levitettävä seos mielestäsi tarpeeksi mysliä. 🙂 Uuni noin 150 astetta ja mysli viihtyy siellä tunnin verran. Sitä on syytä käännellä ja pöyhiä noin vartin välein.
Kun mysli tulee uunista, lisää joukkoon marjoja. Omassani on näkyy kuivattua mansikkaa, kuivattua karpaloa ja pakastekuivattua punaisten marjojen sekoitusta. Punnitse ja säästä on mainio (tosin joksenkin kallis, kun tulee ostettua niin montaa sorttia) paikka myslitarvikkeiden hankkimiseen.
(Kirjoittaja pahoittelee hieman epätarkkoja kuvia, järkkäri pitkästä aikaa kädessä)
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.