Eilen olimme porukalla CrossFit Tampereen treenisalilla Hatanpäällä kokeilemassa edellä mainittua lajia. Tilat löytyivät hämmentävästä paikasta sisäpihalta, mutta tunnelma sisällä oli lämmin. Mua kovasti etukäteen peloteltiin lajin rankkuudella ja lähdin kokeilemaan sitä hieman pelonsekaisin tuntein.
Aloitimme tunnin kyykkäämällä. Ohjaajat näyttivät oikean tekniikan ja kävivät tarvittaessa korjaamassa asentoa. Lisäksi kahvakuulailimme, punnersimme (maassa ja tangon avulla) ja sokerina pohjalla – hypimme tasajaloin laatikon päälle. Perus treenaajan laatikon korkeus on ilmeisesti 50 cm tai 60 cm. Se on meinaan aika korkea, noin tavallisen tuolin korkuinen. Pyytämällä sain oman pygmilaatikon, joka 30 sentin korkeudessaan tuntui ihan tarpeeksi hurjalta.
Harjoittelun jälkeen itse treeni kesti vain 7 minuuttia. Sen aikana tehtiin niin monta kierrosta kuin mahdollista seuraavaa: laatikon päälle hyppääminen x 7, kahvakuulan heiluttaminen x 7 ja rautatangon punnertaminen x 7. Ja nyt lajin harrastajia varmasti naurattaa, kun näitä mun nimityksiäni lukevat. Näille tempuille on paljon rankemman kuuloiset nimetkin varmasti olemassa. 😀
Mulla oli aseinani 30 cm laatikko, 8 kg kahvakuula ja 10 kg tanko, lälly aloittelijan paketti käsittääkseni. Puolessa välissä tuntui siltä, että kuolen ja lopuksi suussa maistui veri. Pääsin itse vain neljä kokonaista kierrosta (mun treenipari pääsi seitsemän), mutta olin omaan lähtötasooni nähden enemmän kuin tyytyväinen omaan suoritukseeni. Ohjaaja kertoi, että veren maku suussa on ihan normaalia, kun treeni on niin rankka. Rikoin oman maksimisykkeeni, joka on nyt todistetusti 191. Pumppu löi 130 vielä parinkymmenen minuutin päästä suorituksesta vaikka vain istuskelin ja venyttelin. Ja loppuhuomautuksena vielä se, että upeasti venyi treenin jälkeen. Tuntui, että olisi melkein spagaattiin taipunut.
Henkilökohtaisesti olen pehmeän liikunnan ystävä, mutta voin ehdottomasti suositella kokeilemaan CrossFittiä. Hatanpään salilla on ainakin tällä hetkellä tarjolla avoimet ovet sunnuntaisin klo 11-13. Treeni oli tosi erilainen kuin mikään zumba, muokkaus, pumppi tai steppi mitä olen aikaisemmin kokeillut. Nyt morgen efter lihaksia kolottaa niin, ettei meinaa kävelemään pystyä, mutta ainakin sitä tietää tehneensä.

Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.