
Ah, juhannustraumat juhannusperinteet!
Aattoilta on täällä, lämpötila on +9 ja tuuli sekä sade estää kaiken grillaamisesta uintiin ja veneilyyn. On siis täydellinen aika tarinoida menneiden vuosien juhannusperinteistä ja kysyä: millä tavalla sinä vietät juhannuksesi?
Sukujuhannukset
Ensimmäiset viisitoista juhannusta vietin isäni kotipaikalla. Sen rannassa on satavuotias sauna, jonka edessä tapahtui joka vuosi samat asiat.
Vaari, joka 364 päivää vuodessa ei laittanut ruokaa, ryhtyi oman elämänsä grillimestariksi ja poltti kaikkien makkarat grillissä. Isäni ensin painui moottorisahan kanssa metsää harventamaan, jonka jälkeen hän asettui saunan portaille soittamaan haitaria. Nälkäiset hyttyset söivät kaikkia vaatteiden alta pilkottavia ihokohtia. Jokaisesta suvusta löytyvä sivuhahmo, oluentuoksuinen perheetön setä, teki jotain lapsilta kiellettyä – kuten ampui uimapaikan edessä ilmakolla, ajoi epäilyttävissä promilleissa veneellä tai tai jätti aikuisten lehtiä hieman liian alas näkyville. Äiti huusi sedälle, mummo huusi hyttysille. Joka vuosi jännitettiin metsäpalovaroitusta, mutta kokko koottiin silti.
Sukupaikan juhannus on juhannuksien klassikko, johon usein liittyy hyvin todennäköisesti vanhojen kaivelua, hyttysiä ja palanutta makkaraa.
Pakkaa mukaan: OFFia sekä piilopullo, jonka avulla selviät sukulaistesi piikikkäistä kommenteista
Festarijuhannukset
Kaksitoistavuotiaana kuulin, että maailmassa on olemassa rokkifestivaaleja. Scooter oli tulossa Ratarokkiin ja ilmoitin vanhemmilleni, että aion pakata kerhoreppuni ja lähteä bussilla Vaasaan osallistumaan musiikkifestivaaleille. Vanhempani tietysti nauroivat katketakseen, mutta neljä vuotta myöhemmin lupa festareille lohkesi ensimmäistä kertaa. Vuosien aikana olen osallistunut muun muassa RMJ:hin (kyllä, sitä järjestettiin jo melkein 20 vuotta sitten), Valtteri-festivaaleille, Kalajoen juhannukseen ja Himoksen juhannukseen.
Eksoottisin oma juhannusfestarikokemukseni oli kaveriporukan toimesta mökillä Muuramessa useana juhannuksena järjestetty Loukkufest,. Osallistuimme sinne kahtena vuonna ja näillä reissuilla sattui kaikkea hämärää. Ymmärsin oman juhannusfestariaikani tulleen päätökseen vuonna 2012. Silloin heräsin Himoksen leirintäalueella teltan ulkopuolelta märästä makuupussista vesisateesta ja noin + 10 asteesta, kun järjestysmies ajoi mönkijällä ohi. Silloin päätin, että telttamajoitusta vaativa festarointi on osaltani ohi.
Festarijuhannus on varsin loistava tapa viettää keskikesän juhla, jos olet alle 30-vuotias. Jos olet yli kolmekymmentä, et todennäköisesti enää pysty kaljoittelemaan kolmea päivää putkeen, nukkumaan ohuella makuualustalla, käymään kylmässä parakkisuihkussa tai olemaan pöyristymättä, kun näet kuinka porukka edelleen pukeutuu pinkkiin stetsoniin ja kukkaleihin.
Pakkaa mukaan: Aurinkorasvaa, hellevaatteet, sadevaatteet, lämpimät vaatteet, vara-akku ja piilopullo
Kaveriporukan juhannukset
Festareiden lisäksi kaksikymppisvuosiin sisältyi useampi kaveriporukan kanssa vietetty mökki- tai tyhjillään olevien vanhempien asunto-juhannus. Näihin nuoruuden juhannuksiin liittyy aina jännitys ruokien, maksujen ja mökkitöiden jakautumisesta sekä nukkumapaikkojen arpomisesta. Ostivatko kaikki vaan makkaraa? Kenen autolla mennään ja jaetaanko niitä bensarahoja koskaan? Kuka sytyttää saunan?
Päälle kolmekymppisenä ongelmana on lähinnä se, että kaikki ovat pakanneet liikaa ruokaa ja kaikki haluavat tulla omilla autoillaan.
Kaveriporukan juhannuksiin liittyy usein tyhmiä ideoita, joita päätetään lähteä toteuttamaan. Yhden tällaisen juhannuksen aikana esimerkiksi ajettiin Porista taksilla Yyteriin ja takaisin. Matka ei ollut muutamaa kilometriä, kuten ex-porilainen resledaremme muisteli, vaan kesti puolisen tuntia. Perillä huomasimme, että Yyteri oli täynnä hyttysiä ja sekoilevia teinejä, joten otimme taksin takaisin. Tästä pyörähdyksestä pulitimme lopulta sata euroa taksimaksuja.
Pakkaa mukaan: Paljon käteistä sekä kypärä, jos on mahdollista, että tilanne eskaloituu todella typerien ideoiden toteuttamiseen
Työjuhannukset
Osan juhannuksista olen viettänyt myös töissä. Silloinkin tosin on mahdollista viettää juhannusta työvuoron jälkeen tai vähintäänkin ennen työvuoroa. Eräänä työjuhannuksena karkasin jo aiemmin mainituille Loukkufesteille, vaikka olin töissä sekä perjantain että sunnuntain. Kaksi yötä peseytymättä teltassa ja jouduin desinfioimaan itseni ennen sunnuntaivuoroa. Olin tekemisissä pakkaamattomien elintarvikkeiden kanssa ja arvioin itseni potentiaaliseksi terveysriskiksi.
Pakkaa mukaan: Paljon poskipunaa ja valokynää, jos ilta venähtääkin pitkäksi
Kaupunkijuhannukset
Olen kokeillut myös kaupunkijuhannuksia, työjuhannuksien kanssa ja ilman. Kesällä 2009 ajoin työvuoron jälkeen pyörällä kotiin. Hämeenkadulla ei ollut juhannusperjantaina kello yksi iltapäivällä yhtä ainoaa ihmistä, autoa tai bussia. 2013 kävimme juhannusuinnilla arboretumissa ja todennäköisesti aika laittomasti keräsimme sieltä tyynyn alle seitsemän erilaista kukkaa. Valitettavasti kaikki olivat niin humalassa, että unen sulhasen kasvot eivät jääneet mieleen.
Pakkaa mukaan: Se siinä parasta onkin, eipä tarvitse pakata mitään!


Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.