Nyt kerron teille ääneen, mistä olen haaveillut.
Jo pidempään olen fiilistellyt mielessäni yrittäjäksi ryhtymistä. Voimala-hankkeen rahoituksen päättyessä vuodenvaihteeseen 2011 koitti sopiva tilaisuus hypätä tyhjän päälle. Yhden koulun kahvilan kakkosvastaavan ja kahden kesäkahvilan valmentajan pestien jälkeen haluan päästä kokeilemaan omia siipiäni.
Yritysideani on laittaa pystyyn mammakahvila Tampereen keskustaan. Viihtyisä paikka, josta saa ostaa kaffia ja pullaa, mutta joka on nimen omaan mitoitettu äitiyslomalaisille ja heidän vavvoilleen sopivaksi hengailupaikaksi. Ja miksei isille, kummeille ja mummoillekin. Hyvällä lastenhoitohuoneella varustettu ja taaperoystävällinen paikka, johon voi poiketa ostoksien lomassa ja jossa voi törmätä muihin mammoihin tai vaikka osallistua teemailtaan.
Liiketoimintasuunnitelma on valmiina ja suuntana Ensimetri. Tuleva nimi on oikein nöpö, mutta toistaiseksi vielä salaisuus!
Nyt onkin siis koittanut sopiva aika lähteä selvittämään, että olisiko ideastani yritykseksi. Ja siihen tarvitsen teidän apuanne ja tukeanne.
1. Haluaisitko olla se toinen puolisko?
Etsin rinnalleni yrityskumppania, joka suhtautuisi kahvilan pitämiseen, yrittäjyyteen ja vavva-aiheisen oheistoiminnan järjestämiseen yhtä suurella intohimolla kuin minä, ja joka olisi valmis jakamaan riskin kanssani.
2. Toimitilat
Oletko nähnyt Tampereen keskustassa (tai mahdollisesti vaikka Tammelassa, Hervannassa tai muussa nuoria perheitä kuhisevassa paikassa) vapaana olevaa katutason liiketilaa, joka olisi mahdollista muuntaa kahvilaksi? Tilaa pitäisi olla myyntitiskille ja avarasti myös rattaiden kanssa saapuville asiakkaille.
3. Mammatietous
Oletko äiti tai isi? Millaista toimintaa kaipaisit arkeesi, millaista pullaa tai lastenruokaa haluaisit ostaa? Puuttuuko Tampereelta jotain vauvoihin liittyvää, jota voisi tarjota kahvilan yhteydessä? Oletko nähnyt jossain samanlaista toimintaa, oliko se onnistunutta vai ei?
4. Muut jutut
Haluatko sijoittaa kahvilaani? Kiinnostaisiko osallistua ohjausryhmään tai tulla hallituksen jäseneksi? Oletko kahvilaguru ja haluaisit vuodattaa kaiken tietämyksesi nuorelle ja innokkaalle oppipojalle? Onko sinulla lehti tai blogi, johon voisit kirjoittaa puuhistani? Oletko jonkun mammafoorumin aktiivinen jäsen? Oletko realisti tai pessimisti ja haluaisit keskustella etukäteen kahvilabisneksen sudenkuopista? Kaikki apu otetaan mielellään vastaan!
Kommentit, ajatukset ja kannustukset (tai miksei kehitysehdotuksetkin) otetaan vastaan blogiin kommentteina, Facebookin inboksiin tai maililla miina.makkonen(a)gmail.com
Ajatus on ainakin viehättävä. Lupaan blogata aiheesta heti, jahka kahvilasi on avautumaisillaan. 🙂
Kiitos, kiitos!
Lapsiparkki! Esim parkki ”auki” arkisin klo 12-16, sinne mahtuu x ensiksi ilmonnutta penskaa parkkiin, hinta x€/h, menkää mutsit ja fatsit shoppaileen. Vähän niinkun jossain gogolla. Sit jotain opiskelijoita sinne duuniin luentojen lomassa.
Vauvanruokapurkit voisivat olla näitä:http://www.babynat.co.uk/index.html
Käyvät myös monelle allergiselle, sillä esim. päärynäsose sisältää vain päärynää eikä esim. askorbiinihappoa ja tärkkelysiä, niinkuin useimmat tavallisen kaupan soseet.
Myytävänä olevat vauvanruoat voisivat olla näitä: http://www.babynat.co.uk/index.html
Osa tuotteista sopii paremmin allergisille vauvoille kuin perinteiset kaupan soseet, sillä esim. päärynäsoseessa on vain päärynää, ei askorbiinihappoa eikä tärkkelystä.
Loistava idea. Olen joskus itsekin miettinyt, että Tampereella pitäisi olla kahvila, joka on suunniteltu lasten kanssa liikkuvia ajatellen. Aika huonosti näyttää moneen paikkaan mahtuvan vaunujen kanssa.
Jotain ohjelmaa voisi olla, esim. satutunti tms.
Itse tykkään eniten itse tehdyistä kakuista ja muista herkuista. Ne pakasteesta tulleet, paikalla vain paistetut (tai mikä pahempaa, vain sulatetut) liukuhihna-jutut jää kyllä tilaamatta. Ja kunnon teetä täytyy olla, kuuma vesi ja liptonin pussi ei riitä 🙂
Kiva idea! Itse arvostaisin tällaisessa mammakahvilassa rentoa ilmapiiriä, jossa voisi esim. imettää rauhallisessa sopessa ja jossa ei häiriinnyttäisi ympärillä hyörivistä lapsista. Siisti lastenhotihuone sekä leikkipaikka ehdottomia!
Myyntiin leivonnaisten lisäksi luomulastenruokia ja pikku naposteltavaa myös lapsille. Lisäksi tosiaan jotain ohjelmaa joka houkuttelisi muutenkin kuin vain kahvittelemaan: alustuksia eri aiheista, lukupiiriä, lelu/vaate-esittelyjä ja mitä kaikkea sitä nyt voisi ollakaan.
Tulen ehdottomasti käymään kun kahvilan olet avannut!
Kaksi toisiinsa liittymätöntä (valitettavasti negatiivista) huomiota:
On ensimmäistä kertaa valuuttamme historiassa ihan oikeasti mahdollista, että euro romahtaa kuluvan vuoden aikana. Minusta ajankohta millekään isoille investoinneille tuntuu aika hurjalta. Olisi kamala ajatella, että sinulle kävisi kuten 90-luvun alussa monelle.
Itse lapsettomuustutkimukset ja -hoidot juuri aloittaneena ikäisenäsi ja ihan terveenä ihmisenä (joka ei siis ihan hetki sitten voinut uskoakaan että sellaisiin ikinä joutuisi) idea tuntuu myös tuosta mamma-aspektista hurjalta. Oman pääni pitää kasassa tällä hetkellä se, että työt vievät paljon aikaa, eivätkä ne liity millään tavalla vauvoihin. Jos haluat lapsia ja niitä ei joskus kuulukaan, voi yrityksen pystyssäpitäminen olla aika ikävää.
Muuten olen sitä mieltä, että ideasi on yksinkertaisuudessaan tosi oivaltava ja toimiva. Jos nuo riskit eivät pelota, anna mennä!
Onko nyt kyseessä pelkkä vauva-kahvila? Entäpä taaperoiän ohittaneet 3-4-vuotiaiden lasten vanhemmat, saavatko he sitten etsiä seuransa lähipuistoista? Tällein ”isompien” lasten vanhempana toivoisin toimintaa, joka ei sulkisi vauvaiän ohittanutta joukkoa, sillä kovin jotkut kokevat olonsa yksinäisiksi ja eristetyiksi isompien mukuloidensa kanssa. Varsinkin ja vielä helpommin me yksinhuoltajat, joilla muutenkin on vähän vähässä tuo aikuisten tapaaminen, saati voimavarat viedä lapsia aina hienoihin paikkoihin. Kahvilassa tapaisi niin lapset kuin heidän vanhempansakin uusia kavereita, sekä lapsille extra-herkkuna olisi helppo ostaa juurikin jotain pullaa. Pienellä aivalla suuri ilo. Mutta palatakseni aloituskysymykseen.. se kun tuntuu olevan meille ei-vauvaikäisille perheille kiellettyä.
Jos minulla olisi rahaa, olisin välittömästi valmis yrityskumppaniksesi. Olen kaksi yritystä perustanut ja pyörimään saanut, joten kokemustakin löytyisi, vaan ei valuuttaa jolla mukaan lähteä. Idea on ihan varmasti toimiva ja hyvä, joten siitä tuskin homma on kiinni. Edellisen kommentti on totta, mutta tuskin mielessä ensimmäisenä kun yritystä perustaa. Voihan sitä kampaajaltakin tukka lähteä tai lääkäri sairastua syöpään, näin karrikoidusti.
Lapsiperheellinen harvoin kulkee julkisilla, eli hyvä ja ilmainen pysäköintitila on tärkeä.
Kannatan aiempaa ideaa ottaa huomioon myös hieman isommat lapset. Ensinnäkin monella vauvan vanhemmalla on se 3-5-vuotias lapsi myös kotona ja mukana, olisi hyvä, jos paikka on sellainen, jossa on jotain vähän isommillekin. Ettei tule tunne, ettei ole isomman lapsen kanssa tervetullut.
Toisekseen meistä vain isomman lapsen vanhemmista ilman vauvaa saattaisi saada myös asiakaskuntaa. Itselläni on 3-vuotias lapsi, jonka kanssa töiden jälkeen kaupungilla käydessä usein tulee mietittyä mikä olisi hyvä paikka käydä välipalalla ja kahvilla. (Olen siis tamperelainen.)Kun lapsen saa käyttäytymään kaupunkireissun jokseenkin ihmisiksi, mielellään istahtaisi kahville paikkaan, jossa lapsikin viihtyy eikä ole häiriöksi vaikka ei malttaisikaan istua koko aikaa paikallaan nätisti. Ja äitikin saisi kahvipullansa ruokansa syötyä rauhassa ja rennommin, jos lapsikin viihtyy.
Jo liikkuvien lasten kanssa tilan sisustuksessa tulee tärkeäksi, että kahvipöydästä näkee hyvin ympärilleen. Tärkeää on nähdä ainakin ovelle ja mahdolliselle leikkipaikalle: Jos lapsi karkaa, ei ainakaan pääse huomaamatta ulos. Ja leikkipaikalle on tärkeä olla näköyhteys, jotta näkee mitä lapsi siellä puuhaa ja voi samalla esim. syöttää toista lasta tai kahvitella itse. Sokoksen uusi yläkerran kahvio on hyvä huono esimerkki tästä: Leikkipaikka on ympäröity korkeilla läpinäkymättömillä seinillä niin, että vain muutamasta pöydästä näkee leikkialueelle. Muualla ei tule istuttua rauhassa syömässä, kun täytyy pompata vähän väliä katsomassa, ettei oma lapsi keksi vaikka huitoa muita leluilla. Ja imetystila on sijoitettu leikkipaikan viereen niin, että esim. taaperoita varmasti kiinnostaa käydä repimässä verhoa pois edestä ja kurkkimassa mitä takaa löytyy. Vauvan ja isomman äidille varmasti kätevää, että imettäessä voi vahtia lasta, mutta rauhaa kaipaaville ei välttämättä toimi ihan kuten suunnittelija oli ajatellut.
Sokoksen alakerran leikkitila on myynnin kannalta vielä pöhkömpi ratkaisu: Se on täysin eristetty kahvilasta ja on kaukana kassasta ilman mitään näköyhteyttä. Lapsen innostuttua leikkimään saattaisi hyvin tulla käytyä hakemassa itselle kahvit, mutta kun ei viitsi raahata leikkien makuun päässyttä lasta ensin kahvilaan ja sitten kantaa kahvikuppia vaateosaston kautta yrittäen taluttaa 2 v:tä, on jäänyt kahvit hakematta.
Eli mieti tilan toimivuus lasten kanssa!
Kyllähän tuo lama huolestuttaa tietysti. Oma elämäntilanne vaan sattui osumaan kohdalleen niin, että nyt pystyi lähtemään unelmaansa toteuttamaan. 🙂 Ei kai tässä muu auta kuin pitää peukut pystyssä, että 90-luku ei osu kohdalle uudestaan.
Moikka, myös isosiskot ja -veljet kyllä otetaan huomioon. Harvalla äitiyslomalaisella vain sitä yhtä lasta on mukana, käsittääkseni usein alle kouluikäiset kulkevat vielä messissä (ainakin pienenä meillä kotona meni näin).
Mun ajatuksissani nimenomaan mammat ovat kahvilassa pääosassa. Tarkoituksena on tuoda yhteen kotona yksin olevia äitejä toistensa pariin. Ympäristöstä vain tehdään sellainen, että lapset saa ottaa hyvillä mielin mukaan. 🙂
Moni asia on vielä suunnitteluasteella. Hienoa kuulla täällä erilaisia mielipiteitä ja toiveita. Niistä koitan parhaani mukaan poimia ne, jotka koen sopvan mukaan visiooni ja joita näytetään kaipaavan.
Kiitos palautteesta!
Hienoa kuulla kannustusta!
Juttu on lähtenyt lentoon ainakin täällä netissä ja tilausta tämän kaltaiselle paikalle näyttää olevan. Hienoa huomata, että olen oikealla tiellä!
Vielä on paljon selvitettävää, pohdittavaa ja järjestettävää. Ensi maanantaina suuntaan Ensimetriin kuulemaan asiantuntijoiden mielipidettä siitä, miten kahvila olisi mahdollista toteuttaa. Vuokrat Tampereen keskustassa kun eivät ole siitä halvimmasta päästä. 🙂
Juuri tällaisia juttuja on itselläkin ollut mielessä! Kahvilan taustalla on yhteisöllinen ajattelu, uskon että esimerkiksi teemailtojen tai tietylle kohderyhmälle (esim. nuoret äidit, yli 40 v. äidit, yksinhuoltajat, isät) suunnattujen tapaamisten kautta mammat juuri paremmin tutustuvat toisiinsa ja pääsevät verkostoitumaan.
Idea aikanaan lähti siitä, kun työpaikan viereiseen Waynesiin änki mammoja rattaidensa kanssa joka päivä. 🙂
Onko sulla teenjuojana vinkata hyviä teelaatuja, joita pitäisi ehdottomasti kokeilla? Pitääkö olla haudutettua? Nimim. vannoutunut kahvin juoja
Kiitos vinkistä!
Allergiajutut ovat lähivuosina yleistyneet hurjaa vauhtia erityisesti pienillä lapsilla. Laitan tuon firman korvan taakse, ehkä juuri noita soseita nähdään myöhemmin kahvilassa myynnissä! 🙂
Kaikkea oheistoimintaa on tullut pohdittua. Ja tietysti opiskelijoiden työllistämistä! Saa nähdä mahtuisiko lapsiparkki mukaan mammakahvilan valikoimaan. 🙂
Moikka, tuo ilmainen pysäköintitila on valitettavasti aika kortilla Tampereen keskustassa. Ilmaisia paikkoja varten pitäisi melkein lähteä Ideaparkkiin tai johonkin Kalevasta kauemmas.. Täällä keskustassa on vain muutama paikka Tuomiokirkon lähellä, Ratinan takana ja Särkän radan varressa. Kauemmaksi sijoituttaessa taas satunnaiset sisään piipahtajat vähenevät. Tää on juuri se ikuinen ongelma, mistä löytää täydellinen liikepaikka. 🙂
Kiitos kattavista vinkeistä!
On tärkeää kuulla tällaisista käytännön asioista etukäteen niin osaa sitten jo suoraan sijoitella asiat oikein paikoilleen. Tässä tuli kerralla oikein tuhti tietopaketti, siitä on varmasti paljon hyötyä!
Loistava idea! Lupaan tulla asiakkaaksi. Toivottavasti löydät sopivan tilan keskustasta; toki vuokrahinnat on kovemmat kuin kauempana, mutta löydät asiakaskunnan helpommin ja palvelee myös ostoksillakävijöitä. Mitä itse oon kaivannut tamperelaisissa kahviloissa on, että tarjottavat voisi olla vähän terveellisempiä. Ainakin suolaiset tarjottavat kuten leivät tuntuu aina olevan sitä samaa. Piristävä poikkeus on mm. Kahvila Runo, jossa on itsetehtyjä sämpylöitä täytteineen. Todella hyviä ja siksi kyseistä kahvilaa suosinkin. Itse tehdyt (lisäaineettomat) kakut ja piirakat olisi myös ainakin omaan makuuni. Miksei voisi suosia luomuakin aina kun mahdollista. Olen myös ihmetellyt, että miksei kahviloista saa hedelmäsalaattia (itsetehtyä) tai tuorepuristettuja mehuja tai smoothie-juomia. Jotkut paikat myy pulotettuja mehuja ja smoothie-juomia, mutta mistään ei tunnu saavaan tuoreita. Esim. ”päivän smoothie” olisi kova sana. Myös brunssi viikonloppuisin olisi kiva lisä.
minä kannatan ainakin pienenä terveysintoilijana rooibosteetä.:) tosin myös earl grey erilaisine muunnoksineen on hyvää.:)
Todella hyviä teelaatuja on paljon, voin kasailla sulle jotein listaa. Ja kyllä, haudetettua sen täytyy olla! Voihan niitä pussejakin olla, kai niistäkin joku tykkää…
Nyt on pakko kirjoittaa oma kommentti. Lamalla on turha pelotella kahvilayrityksen perustajaa, Kun on lama,ihmiset käyttävät rahaa pieniin hemmotteluihin – siis juuri kahvilan kaltaiseen. Kahvilanpitäjän mahdollisella tulevalla lapsettomuudella on turha pelotella. Lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä. Jokainen lapsirakas lapseton on aarre yhteisölle ! Tunnen jopa lapsettomia kätilöitä,jotka rakastavat työtään ja joita arvostetaan ja rakastetaan työssään. Julkisella liikenteellä kulkemisen vaikeudella on turha pelotella. Kahvila voi olla juuri se taho,joka kannustaa julkisten kulkuvälineiden käyttöön, Kokemuksesta voin sanoa,että lapset rattaissa pääsee oikein sujuvasti liikkumaan kaupungissamme, varsinkin kun on matalalattiabussit. Ei tarvitse haahuilla parkkipaikkaa ja lastata lapsia turvavöihin ja niistä pois joka pysähdyksellä.
Jatka rohkeasti. Idea toimii.
Täältä myös hieman liputusta kunnon parkkitilan puolesta! Lapsia kuljettaessa olen todennut vain että kaupungissakaan ei pääse järkevästi kulkemaan lasten kanssa vaan aina parempi kulkea autolla paikasta A paikkaan B. Väitän että näin ajattelee myös moni muu vanhempi, varsinkin jos on enemmän kuin yksi lapsi. Kaupungissa lasten kanssa ei ole herkkua. Tarvitseekin melkein kaikki asiointi tehdä juuri Ideaparkin kaltaisissa keskuksissa tai taajaman ulkopuolella, koska kaupunki ei vaan ihan aina ole paras liikuttava lapsiperheelle. Joten minimissään pitäisi päästä autolla lähelle ja mieluiten turvallisesti isompienkin rattaiden kanssa kulkemaan ja kapeat jalkakäytävät eivät ole siihen sopivia. Ja tietenkin sitten hyvin tilaa itse rattaille, jos niitäkin tulee kymmenkunta kahvilaan. Ei niitä siinä varmaan kasaankaan kaikki ala pistämään, että jonkinlainen kärryparkki lienee myös paikallaan. Mutta kuulostaa hienolta ajatukselta muuten, haastavalta toteutettavalta vain juuri näiden logististen haasteiden puolesta!
Lempäälän kunnalla on hyvä perhetupa toiminta jossa itse ahkerasti kävin kun kotona olin… Toki on kyse hiukan erilaisesta toiminnasta, mutta yksi ajatus tuli mieleen joka sinuakin voisi kiinnostaa. Eli aina välillä siellä oli tarjolla aamiainen (pientä maksua vastaan). Se oli niin luksusta kun pääsi lasten kanssa valmiiseen pöytään! Tarjolla ei ollut mitään ihmeellistä.. Puuroa, leipää yms.. Eli uskoisin että tällaisessa kahvilassa aamupala voisi olla kovasana! Hinta kohtuulliseksi niin suosio on taattu..