Kävimme tänään Leenan kanssa kokeilemassa rentoutustuntia Mielikylpy-nimisessä yrityksessä. Yrityksen tilat sijaitsevat Näsilinnankadun ja Hallituskadun kulmassa, SmileSpan alakerrassa. Tunti, jolle osallistuimme oli MindStream, kuvauksen mukaan ”energinen ja innostava, vahvasti musiikkipainotteinen mielikuvaharjoitus”.
Koko paikan tunnelma oli ihana, kotoinen ja rauhallinen ja kaikki sisustuksen yksityiskohdat olivat tarkkaan harkittuja ja kauniita. Tunnilla meitä oli mukana yhteensä kuusi henkilöä. Kävimme divaaneille makaamaan ja paikan omistaja Tiina kertoi meille ensikertalaisille muutamalla sanalla yrityksen tarinaa ja taustaa tulevasta rentoutuksesta.
Rauhallisen musiikin soidessa taustalla asetuimme mukavasti divaaneille peittojen alle ja rentoutus alkoi. Tiina ohjasi rauhallisella äänellä meitä läpi koko tunnin. Olo rentoutui, puhe katosi jonnekin taustalle ja oma oleminen vajosi hetkeksi hämärän rajamaille. Rentoutuksen jälkeen olo oli levännyt, rauhallinen ja samalla kuitenkin energinen. Voin ehdottomasti suositella paikkaa kaikille, mutta oikein erityisesti meille hektisessä elämänmenossa kaahaaville ja oman elämänsä supersuorittajille. Päädyimme itse asiassa Leenan kanssa molemmat suorilta ostamaan viiden kerran kortit, joten rentouttavia hetkiä on itselleni luvassa nyt useampiakin.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.