Tänään olen päättänyt kirjoittaa teille omista henkilökohtaisista matkamieltymyksistäni! Lähivuosien reissujen varaamisen yhteydessä olen saanut kuulla kavereilta ja aviomieheltä kuittia siitä, että makuni on reissuissa aivan liian tarkka. Mutta en ole yhtäkkiä päättänyt alkaa hienostelemaan, vaan mieltymykseni ovat kehittyneet niin sanotusti kantapään kautta. Olen matkustanut aika kelpo määrän niissä hostelleissa, joissa kahdeksan hengen makuusaleissa on neonvalot ja yhden tähden hotelleissa, joissa dunkkaa viemäri ja home – sellaisiin kaupunkeihin, joihin Ryanair lentää edullisesti ja joissa sataa aina. On etuoikeus nähdä maailmaa ja seuraavaksi kerron, miten sen mieluiten teen.
Kohteen valinta
Olen tehnyt vuosien varrella paljon Euroopan kaupunkilomia ja lähimatkailua. Suosikkikohteissani on tarjolla paljon lunta ja pakkasta tai vaihtoehtoisesti aurinkoa ja turkooseja vesiä. Edullista ruokaa ja juomaa arvostan erityisesti. Tanskassa olen käynyt lähemmäs kymmenen kertaa vaikka siellä ei ole mitään edellämainituista asioista.
Suurkaupunkeihin matkustaminen on viime vuosien maailman tapahtumien jälkimainingeissa alkanut hieman jännittämään, joten erityisesti pienet kaupungit ja kentät kiinnostavat. Pidän siitä, että paikkoihin pääsee kävellen.
Majoitus
Hotellikriteerini meinaavat ajaa vähään tyytyvän aviomieheni hulluksi. Kaikilta lämpimissä maissa olevilta hotellilta vaadin ilmastointia ja sen toimivuutta selvittäessäni olen valmis kollaamaan läpi yllättävän massiivisen määrän asiakasarvioita. EUn ulkopuolella matkustettaessa odotan, että majoituksessa on ilmainen Wi-Fi. Kolmas ja melkein jopa tärkein kriteeri koskee majapaikan ulkonäköä – vihaan rumia hotellihuoneita. Käytännössä ruma tarkoittaa kukallisia verhoja, kukallista päiväpeittoa, kirsikanvärisiä lastulevykalusteita, seinään ruuvattuja taidejäljitelmiä ilman lasia. Saatte ehkä kiinni, mitä tarkoitan? Tämän takia AirBnB on ollut itselle mieluinen tapa majoittua – yksityisillä markkinoilla on tarjolla muutakin kuin hotelliketjujen samettiverhoja tummanvihreänlikaisenkukertavia kokolattiamattoja.
Olen lukemattomia kertoja yrittänyt selittää, että miksi kaunis hotellihuone on loman kannalta tärkeä asia. Oluen ystävä ja aviomieheni ymmärsi sen viimein seuraavan vertauskuvan avulla. Se on kuin olutta rakastava henkilö saisi matkalla juoda vain lämmintä kaljaa. Se on kaljaa, olet reissussa sitä juomassa – mutta joka kerta harmittaa, että se on lämmintä. Sama on ruman hotellihuoneen kanssa.
Reissupuuhat
Jos kyseessä on aurinkoloma, haluan todennäköisesti rannalle tai uima-altaalle. Kaikissa kohteissa haluan todennäköisesti mennä syömään – aamupalaa, brunssia, myöhäistä lounasta, välipalaa, dinneriä, tapaksia, mezejä tai jotain pientä suolaista. Muita loman suosikkiaktiviteetteja ovat esim. veneretki, hidas käveleskely, snorklaaminen, välikalja, päiväviini tai valokuvien napsiminen.
Yllättäviä loma-aktiviteetteja, joista en erityisesti välitä ovat auringossa makaaminen, shoppailu ja jäätelön syöminen. Ok. Voin maata hetken rannalla kuivattelemassa uinnin jälkeen, piipahtaa muutamaan kauppaan ja syödä pari jäätölöä, mutta suurissa määrin en niistä innostu.
Sen sijaan ruokakaupoista ja isoista supermarketeista innostun! Suomessakin rakastan haahuilla pitkin kauppaa ja reissussa saisin vaikka tunteja kulumaan marketissa.
Reissutekemistä suunnittelen aika suurpiirteisesti etukäteen. Listalla on useita mahdollisia kohteita tai aktiviteetteja, joista voi sitten fiiliksen mukaan paikan päällä valita päivässä yhden. Tai olla tekemättä mitään, jos siltä tuntuu.
Kuluneen vuoden aikana olen ottanut käyttöön GoogleMapsin kartan lista-ominaisuuden: ravintoloiden, majoituksien ja nähtävyyksien paikkamerkinnät. On aika kätsyä paikantaa itsensä sovelluksen avulla ja katsoa samalla, että onko lähistön ravintoloista mikään omalla listalla. Tätä suosittelen kokeilemaan!
Siinä taisivatkin tulla ne tärkeimmät. Ja eihän niitä nyt niin paljon ollut? 😀
Entä mitkä ovat sun must-juttuja reissussa? Kommentoi alle!
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.