Neiti Mak ja hänen asuinkumppaninsa neiti Ruus ovat molemmat nykyään työssäkäyviä ja vähintäänkin Erittäin Vakavastiotettavia Uranaisia. Niimpä riettaaseen opiskelijaelämään kuulunut ja arkipäivisinkin usein tapahtuva baareissa rypeminen on saanut enimmiltä määrin väistyä aamupalavereiden tieltä. Uusi elämänvaihe on tuonut mukanaan eloon ihan toivotun rauhallisemman vivahteen. Kaiken tämän Vastuullisuuden ja Aikuismaisuuden keskellä kuitenkin toisinaan tekee mieli skumppaa.
Tänä keskiviikkona kävimme hyvin Kumman kaa-maisen keskustelunpätkän röhnöttäessämme töiden jälkeen sohvalla. M: ”Siivotaanko vai lähdetäänkö jumppaan?” E: ”Äääh.. Ei jaksais oikein kumpaakaan.. Mutta tekiskö sun mieli kuoharia?”
Ja asia oli aika lailla sillä selvä.
Skumppa liitetään usein erityisesti suurempiin tai miksei pienempiinkin juhlahetkiin, kuten esimerkiksi lauantai-iltaan. Korkin poksauttaminen keskellä työviikkoa jumpan ja siivouksen sijaan tuntui ihanan kapinalliselta. Lisäksi kiihottavan kutkuttavaa oli myös se, että emme ole suostuneet alistumaan syksyn kurjuuteen. Kesällä on ihan normaalia mennä toisinaan keskellä viikkoakin töiden jälkeen terassille, mutta pimeyden ja kylmyyden saapuessa ihmiset hautautuvat kotisohvilleen. Täten julistan syksyn 2010 Elämän Syksyksi, joka on vähintäänkin yhtä kiva kuin kesä, vaikka joskus sataakin.
Skumppa Skeskiviikko koostuu siis hyvin yksinkertaisista aineksista. Pullo (tai kaksi, hih) Spumantea, hyvä seura ja sopivasti kapinallinen mieli. Kun kilistelyn aloittaa jo kuuden aikaan, ehtii hyvin yhdeksitoista omaan sänkyyn. Niin ei aamullakaan särje päätä töissä. Testiryhmä suosittelee Skumppa Skeskiviikkoa kaikille täysi-ikäisille henkilöille. Viikonpäivän tälle arjen juhlahetkelle voi kukin valita itse, mutta sitä ei kuitenkaan kannata toistaa viikon jokaisena päivä.
Onnellisuuskerroin: 4
Uutuuskerroin: 4
Kommentti: ”Avataaks vielä kuitenkin yks kuohari kun tästä ei tuu sillai känniin vaan tää menee vaan mukavasti otsalohkoon…”
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.