Ihminen tulee hyvin yksinkertaisista asioista hyvin iloiseksi. Maanantai oli täynnä ilmaisuutta! Päätimme lähteä hyvän ystäväni Jennin kanssa käymään Helsingissä ostoksilla. Jo koko ajatus talvisesta retkestä pääkaupunkiin ilostutti, mutta kaikki parani entisestään kun selvisi, että Jennin isä tarjosi matkan bensat. Helsingissä yhteinen ystävämme Johanna halusi muuttofiiliksen yhteydessä lahjoittaa meille kasan vaatteita. Illalla päästyämme Tampereelle kävimme noutamassa pinon lautasia ensiseltä työkaveriltani, joka tahtoi antaa ne hyvään kotiin. Täten suosittelenkin kaikkia lahjoittamaan tai vastaanottamaan ilmaisia asioita. Se tuo onnea!
Festareilla mielipuuhaani on aarteiden etsiminen. Peppi-kirjoissa nuuskimista ja aarteiden etsintää harrastetaan muutenkin, mutta ei-varasteluhenkiset ihmiset joutuvat odottamaan festareiden loppumiseen. Olen löytänyt festareilta vaikka mitä. Lempiaarteitani ovat Ilosaarirockista 2007 löytynyt Kabanossi-makkarapaketin muotoinen (ehjä!) uimapatja. Seuraavana vuonna löysin Ilosaaresta myös ehjän festarituolin. Festarituoleja voi löytää kuka tahansa, mutta täytyy olla karaistunut aarteenetsijä löytääkseen ehjän festarituolin. Lisäksi olen löytänyt useita pressuja, makuualustoja ja ruokailuvälineitä, mukin ja huumorilippalakkeja.
Uutuuskerroin: 1
Onnellisuuskerroin: 4
Ilmaiset juomat, ruoat ja pääsyliput rocks. Myös kilpailuvoitot – oli ne sitten mitä tahansa – lämmittää aina <3