Minua on aina kiehtonut karvaan suloinen ajatus rakkaudesta, jota ei koskaan saanut puettua sanoiksi. Niistä pakahduttavan tukahdetun kiihkeistä tunteista, jotka erityisesti liittyvät Poikiin tai Tyttöihin Vuosien takaa. Amerikaksi sanottaisiin ”the one that got away”, suomeksi ”Mitä kuuluu Marja-Leena, Im sorry, että sinulle soitan vieläkin”. Siitä yhdestä, joka vuosienkin kuluttua palaa vielä mieleen keskiyön pysähtyneenä tuntina.
Aiheesta on kirjoitettu tuhansittain lauluja. Omia henkilökohtaisia suosikkejani ovat Leevin Rin Tin Tin, Juha Tapion Ohikiitävää, PMMP:n aihetta sivuava Onko sittenkään hyvä näin. Kaikki niistä kertovat väärästä ajoituksesta, kätketystä nuoruuden rakkaudesta ja sanoista, jotka jäivät sanomatta.
Aihe on universaali. Jokaisella meistä on ainakin se yksi, jonka kohdalla palaa miettimään ”Mitä jos..” Monissa tapauksissa aika on päässyt kultaamaan muistot ja elämä on muovannut ihmisiä eri suuntiin. ”Mitä jos..”-ajatuksesta ei kuitenkaan pääse eroon vaikka kuinka ravistelisi. Vaikka kaikki on oikeastaan ihan hyvin, vaikka ei ole erityisen onneton, mieleen muistuu miten päätä huimasi kun ajatteli Häntä.
Miksi siis kirjoitan Onnellisuuden vuodessa jostain näinkin haikeasta? Tahdon tänä tiistaipäivänä muistuttaa teitä kaikkia seuraavista tärkeistä asioista: Elä. Naura. Rakasta! Tartu hetkeen, kerro että tykkäät, pussaa jos siltä tuntuu. Rakkauden Kesä 2010 on kuuma, mutta lyhyt. Tunteet on tehty tunnettaviksi. Nyt on aika tehdä muistoja, ei ole parempaa aikaa kuin tänään. Vuonna 2010 joskus on nyt. Toisinaan tunne on molemminpuoleinen, toisinaan vastaus on ei. Mutta mitä sitten? Mitä sitten. Haikeista tunteista saa kauniita lauluja, mutta ”kaikki aikanaan/ kun turha riisutaan/ Saitko rakastaa?”
Uutuuskerroin täysillä elämiselle: aina 5
Onnellisuuskerroin hetkeen tarttumiselle: aina 5
Kommentti: PMMP sanoo: ”En saa koskaan tietää/ miltä tuntuisi/ jos pitelisit mua lujasti.” Tahdon tietää, aion tietää. Do it, just do it!
Miina, sa olet upea! Pojat ja Tytot vuosien takaa miettii nyt just sua ja ma Tytto tasta ajasta haluan sanoa, etta wow, puit taas sen kaiken sanoiksi.
Canadassa ei sitten kans enaa mietita ”it’s today eh?” <3 .
amen.
harvemmin katuu tekemisiään, useimmin niitä asioita, jotka jätti tekemättä.
Tieks, mä sanoin toissapäivänä yhdelle tosi kivalle pojalle mitä siitä ajattelen. Olin jo ihan varma, että siitä tulee poika, jota muistella ja miettiä vanhana, että entä jos. No eipä tullutkaan, vaan nyt se on ehkä vielä enemmän kiva kuin ennen. 🙂
Rakkauden kesä 2010. <3
Onnellisuuden Vuosi + Rakkauden Kesä 2010. Toivon koko sydämeni pohjasta, että Miina-tytteli löytää elämänsä Pojan juuri tänä kesänä <3