Muistatte ehkä seksikkään uuden sisältöformaatin kolmen kuukauden takaa? Juttusarjan ensimmäinen osa Kvartaalikatsaus Q1/2018 käsitteli tammi-maaliskuun tapahtumia. Kolme kuukautta on taas kulunut ja on aika uuden kutkuttavan jännittävän katsauksen. Loppukeväästä ja alkukesästä tapahtui seuraavaa:
- Kastoin talviturkin harvinaisesti jo toukokuun lopussa Peltolammilla. Vesi oli niin lämmintä, että aikuisetkin tarkenivat uimaan. Vaikka ranta oli ihan täynnä ihmisiä, työmiehet korjasivat laituria koko hellepäivän.
- Kävin töiden puitteissa tapaamassa Lapin kollegaa puolessa välissä Suomea, joka sattui olemaan Kokkola. Se oli hauska reissu. Hioimme yhdessä suunnitelmaa tulevasta verkkokurssista.
- Kävin työreissussa myös Turussa. Siellä tapasimme liki sadan osallistujan kesken ja sparraismme syksyn eAMK-verkkokursseja yhdessä.
- Osallistuimme Maunon kanssa pentukurssille koirakoulussa. Ensimmäiset kolme kertaa olivat ihan katastrofi. Mauno nuuhki nurkkia, nuoli mattoa ja hyppi ilmaan. Hävetti. Toiseksi viimeisellä kerralla se yhtäkkiä ymmärsi, että mistä on kysymys. Sitten olikin taas mukavaa!
- Osallistuin Ping Helsinki vaikuttajamarkkinointifestivaaliin Clarionissa Helsingissä. Reissu oli ihan huippu ja pääsin tapaamaan monia Instagramissa ihailemiani content creatoreita. Olen kovasti kaivannut elämääni omaa nettiheimoa, tyyppejä, jotka tekevät samanlaisia juttuja ja joiden tekemisistä voi inspiroitua!
- Valvoin pääsykokeita viimeisen työpäivän ennen kesälomaa. Pääsykoepäivä on joka vuosi yhtä huippu. Ensinnäkin, se aloittaa loman. Toisekseen siinä on jotain jännittävää ja juhlallista, kun salit ja luokat täytyvät tuhannesta innokkaasta kokelaasta. Paperit tarkistamme porukkana urakalla ja kotiin saa lähteä, kun on valmista.
- Kävi ilmi, että Mauno osaa uida. Ja itse asiassa rakastaa uimista! Koiramme hyppää jokaisen tilaisuuden tullen veteen polskimaan, joten edellisen kolmen kuukauden aikana on otettu haltuun koirille sallittuja vesialueita.
- Yllä mainitusta syystä illat ovat menneet takkuturkkia selvittäessä. Puolen vuoden jälkeen on valjennut, että olemme todellakin hankkineet turkkirotua olevan koiran. Taistelu takkuja vastaan on mahdotonta voittaa, kun toinen ryntää järveen pari kertaa päivässä. Cottoni pitäisi harjata ja föönata kuivaksi. Voitte vaan arvata, että miten hyvin se onnistuu joka päivä.
- Olemme käyneet paljon iltakävelyillä erilaisilla luontopoluilla ja lähellä olevissa metsissä. Monta vuotta olen miettinyt, että olisipa ihanaa käydä joka viikko metsässä kävelemässä. Ja nyt olen käynytkin! Kiinnostaisiko teitä lukea kokonainen postaus Tampereen lähialueen metsäpoluista?
- Matkustimme porukalla Tanskaan pitkäksi viikonlopuksi. Se oli huippua! Muut kävivät katsomassa jägisfinaalin, mutta me Jennin kanssa joimme sillä aikaa kaljaa.
- Kävimme leidien reissulla Lesboksella. Siitä kirjoitinkin jo enemmän täällä, mutta kaikkiaan matka oli täynnä kauniita auringonlaskuja, ruokaa, viiniä ja uimista. Pääsin myös toteuttamaan ne toivomani seitinohuet päiväsellaiset, kun reissukavereiden kiivetessä vuorelle, valtasin rantabaarin aurinkotuolin ja nautin varpaat vedessä sangriaa. Heittämällä yksi loman kohokohtia!
- Luin paljon hyvinvointia käsittelevää kirjallisuutta. Tällä kertaa sain kokonaan luettua Hengähdyshetkiä-kirjan sekä Joustava mieli-opuksen. Molempia voin lämpimästi suositella, jos on sellaista stressaavaa sorttia kuten itse olen.
- Hommasin kauan haaveilemani Olympuksen PEN EPL8-kameran ja pari uutta linssiä. Oletteko huomanneet upgreidausta Insta-feedissäni? Kaveriksi hankin kokeiluversion Lightroomista ja pari hyvää presetti-pakettia. On ollut ihanaa saada luotua lisää sellaisia kuvia, kun mielessään näkee.
- Kuivatin paljon pyykkiä ulkona, koska ihana kesä!
- Istutin perunoita, kurkuntaimia, kesäkurmitsaa, tomaatteja, neljää erilaista salaattia, timjamia, ruohosipulia ja mansikoita pihalle. Kesäkurmitsa kuoli, mutta muut kasvit ovat voimissaan. Oh yeah, vihanneksien kasvattaminen rules!
- Myin viimein loput hääkoristeet.
- Ajelin paljon polkupyörilläni, molemmilla niistä.
- Löysimme kadulta koiran, jonka ristimme Almaksi.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.