Lähivuosina on käynyt ilmi sellainen yllättävä asia, että mä olenkin näköjään lopulta aika kärsivällinen tyyppi, vaikka ei alkuun siltä vaikuttaisikaan itselle tai kenellekään muulle. Lähtökohtaisesti kyllä tahtoisin, että kaikki tapahtuu aina heti. Jos jostain syystä kuitenkaan haluamani juttu ei onnistu samalla sekunnilla, niin olen valmis näkemään aika yllättävän paljon vaivaa tavoitteeni eteen.
Oman kodin ostaminen oli yksi tällainen tavoite, joka sai alkunsa syksyllä 2012. Olin edelliset kahdeksan vuotta asunut eri kämppiksien kanssa ensin Irlannissa ja myöhemmin neljässä eri asunnossa, kahdessa Tuomiokirkonkadulla ja kahdessa Näsilinnankadulla. Pakko mainita vielä tähän väliin kuriositeetti, että kolme kämppiksistäni oli nimeltään Elina. 😀
Asuin siis syksyllä 2012 Suvin kanssa kämppiksena Stockan takana ihan keskustassa ja yhtäkkiä iski kova kotikuume. Tuntui sopivalta hetkeltä karistaa keskustan pöly ja siirtyä jonnekin, jossa näkyisi ikkunasta puita. Vihreää taisin kaivata eniten vaikka ydinkeskustassa kaikki oli lähellä. Kävin pankissa ja muutamissa asuntonäytöissä, mutta kävi pian ilmi, että yllättäen en ollut kovin tavoiteltava lainanhakija pätkätyösopimuksilla ja ilman mitään säästöjä. Toisissa lainaneuvotteluissa ystävällinen pankkivirkailija kuitenkin vinkkasi mulle asumisoikeusasunnoista ja siitähän se ajatus sitten lähti. Järkeilin, että asumisoikeussumman lainan (noin 18 00€) lyhentäminen olisi hyvä tapa saada säästöön rahaa asunnon käsirahaa varten.
Laitoin YH-kodeille hakemuksen sisään ja pääsin jonoon. Jo kahden viikon jälkeen mulle tarjottiin Hatanpäältä kotia. Siellä asustelin ihanassa ja valoisassa kaksiossa, johon asennutin juuri mieleiset, harmaan puun väriset laminaatit. Aluetta ja YH-koteja voin suositella lämpimästi kenelle vain! Hyvä Sale on kävelymatkan päässä, Arboretumin upeat auringonlaskut ihan lähellä ja keskustaan kymmenen minuutin bussimatka, jonka tarjoaa seitsemän eri bussilinjaa.
Kahden vuoden ja muuttuneen parisuhdestatuksen jälkeen Hatanpään koti kuitenkin jäi pieneksi ja oli aika aloittaa uuden etsintä. Ravattiin monta kuukautta kaikki sunnuntait näytöissä eri puolilla kaupunkia. Sopiva kohde löytyi lopulta kolmevuotissynttäreiltä, kun tutut kertoivat harkinneensa asuntonsa myyntiin laittamista jo jonkin aikaa. Viisikymmentäluvun pienpuukerrostalo Koikkarissa tuntui heti kotoisalta ja rappukäytävässä tuoksui puulta.
Alkuvuosi meni lainaneuvotteluissa istuessa, kaiken kaikkiaan seitsemässä itseasiassa. Kilpailuttaminen oli kyllä ehdottomasti sen arvoista ja lopulta kotipankista ensimmäisenä saatu tarjous tuli viimeisissä neuvotteluissa roimasti paremmaksi, kuten myös takausehdot. Kaupat tehtiin juuri ennen vappua ja muutto tapahtui viimein heinäkuun alussa.
Ja tässä se nyt on, meidän koti! Edelliset asukkaat olivat tehneet upeaa jälkeä remontoinnissa ja oikeastaan ainut muutos meidän jäljiltä on olohuoneen tapetit ja hyllyt, sisustuksen lisäksi tietysti. Tämän tarinan opetus olkoon, että hyvää kannattaa odottaa.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.