Pahoittelut keski-ikäishenkisestä ruokakauppapäivityksestä, mutta onhan tämä nyt aivan mahtavaa! Testasin eilen ensimmäistä kertaa meidän lähiprisman uudehkoa kauppakassipalvelua. Hintaan 5,90€ saa netissä tehdyt kauppaostokset kerättynä valmiiksi kasseihin ja valitsemasi kahden tunnin aikaikkunan kohdalla haku pakettiautomaatin näköisestä lokerikosta.
Foodie-palvelua olen jo hehkuttanut vuoden alusta alkaen. Kauppakassin tilaukset tehdään sen kautta, mutta palvelu toimii myös kauppalistana mukaan valittujen perheenjäsenien kesken. Kotisohvalta tai vaikka työmatkalla appin kautta voi naputella kauppalistaa ja se näkyy reaaliajassa esim. sun miehen puhelimessa, jonka sitten pakotat menemään kauppaan. Paitsi jos on lähiprisma on Koikkarissa tai Lietsussa ja voit tilata ostokset suoraan lokerikkoon.
Foodiessa näkyy valitun kaupan valikoima reaaliaikaisena hintoineen. Se jopa arvioi hedelmien ja vihannesten keskipainon mukaan, että mitä yksi kappale maksaa. Satokausikalenterin tuotteille on oma osio ja reseptipuolelta saa pelkällä napin painalluksella ainekset lisättyä kauppalistaan.
Eilen siis naputtelin kauppalistan suoraan verkossa. Siihen menee kyllä yleensä vähintään puoli tuntia, kun kunnolla pohtii viikon ruokalistaa ja jääkaapista puuttuvia aineksia. Mutta! Niitä ei tarvitsekaan itse kerätä. Kuusi egeä on mielestäni varsin kohtuullinen summa keräilystä, ottaen huomioon, että joka kerta tuntuu kauppareissulla tarttuvan heräteostoksia vähintään tupasti sillä hinnalla.
Netissä lista valmiiksi, valitse nouto ja sopiva aika. Maksukin hoituu vain pelkällä turvaluvulla, kun S-tilin kortin tiedot on syötetty palveluun. Kauppareissuun menee enää viisi minuuttia, kun kärryjen työntäminen vaihtuu luukun avaamiseen. Valitun 2 tunnin noutoajan alkaessa tulee puhelimeen tekstiviesti, jossa on avaamiseen tarvittava koodi. Pakasteet ovat omassaan ja loput tuotteet jääkaappikylmissä lokeroissa.
No entä ne huonot puolet? Et pääse itse valitsemaan vihanneksia ja hedelmiä tai pakkauksien päivämääriä. En tiedä, että onko se ihan tapana, mutta banaanit ja avokadot olivat tilauksessamme varsin reilun kokoisia. Mitään nopeasti pilaantuvaa ei tällä kertaa tilauksessa ollut, joten en osaa tarkemmin kommentoida, että millaisilla päivyksillä esimerkiksi lihat keräillään.
Kenelle kauppakassi sopii? Viikon ruokaostokset kerrallaan tekeville, kiireisille, nettishoppailun ystäville, uhmaikäisten lasten vanhemmille, kaupassa riiteleville. Pelkkää maitopurkkia ja leipäpussia hakevalle palvelu on tyyris, mutta yli 50 euron ostoksiin 5,90€ palvelusumma mielestäni hukkuu jo helposti, kun heräteostoksia ei tule. Tampereella nouto onnistuu Koikkarista tai Lietsusta.
Mainiota työtä S-ryhmältä, on ilo nähdä tälläisiä aidosti käyttäjäystävällisiä palveluita. Suosittelen!
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.