Tänä vuonna vietettiin joulua meillä ja siskon luona. Muonavahvuudessa oli yhteensä toistakymmentä ihmistä ja eläintä. Perinteisten jouluruokien rinnalla tarjoiltiin Porkkalaa ja vegaanista kylmäsavuporoa. Punasipulin, smetanan ja tillihöysteiden kanssa muuten maistuivat todella aidoilta joululimpun päällä!
Mun äiti oli tänä vuonna tehnyt kaikille kalenterit, jotka boheemisti alkoivat 10.12. ja päättyivät 23.12. Luukuista paljastui mm. Hesen lahjakortit, leffaliput, huopia kriisialueille sekä perinteisiä jouluherkkuja karpaloista suklaaseen.
Koitin ottaa rennosti, mutta joulusäädöltä ei vältytty. Omina joulutoiveina oli päästä saunaan, lakata kynnet ja katsoa joululeffaa, mutta mitään niistä en ehtinyt. 😂 Olisi hienoa sanoa, että menipä kaikki lunkisti, mutta hässäkkää oli tänäkin vuonna. Onneksi en taida olla maailman ainoa joulustressaaja ja aina on se ensi joulu! Eikö?
Aaton vastainen yö sujuikin Jussin perinteisten kinkunpaistajaisten merkeissä sukulaismiesten kanssa. Tämä juhlapyhä siis tarkoittaa läpi yön kestävää urheilun katsomista ja kaljan juopottelua, joka toteutetaan jouluaskareen nojalla. 😂 Joulupäivänä kävimme Lamminpäässä sytyttämässä kynttilät Jussin äidille ja mun isälle.
Ennen vieraiden saapumista onnistuin aaton aattona ikuistamaan muutaman ruudun joulurauhaa valokuviin, ne tarjolla tässä seuraavana.
Oletko sä joulustressaaja vai jouluchillaaja? Kommentoi alle!
♡
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.