On yksi elämän mysteeri, jota en ole sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta onnistunut ratkaisemaan. Se koskee parisuhteita, yhteensopivuutta erilaisuutta ja hyvien ja huonojen puolien summaa. Miksi ihmiset menevät yhteen ja toisaalta miksi ihmiset pysyvät yhdessä? Siinä on riittänyt pohdittavaa niin oman parisuhteen edetessä kuin ystävien häitä ja eroja katsellessa. Tässä kirjoituksessa erittelen omia mietteitäni aiheesta.
Kukaan toinenhan ei voi ulkopuolelta tietää, nähdä objektiivisesti tai täysin ymmärtää kahden ihmisen välistä parisuhdetta. Kaiken lisäksi vielä siksi, että parisuhteessa on nimensä mukaisesti kaksi henkilöä, on suhteesta ja sen tärkeistä rakennuspalikoista tai kompastuskivistä aina kaksi eri silmillä nähtyä versiota. Puhumattakaan siitä painolastista, jota kumpikin parisuhteen osapuoli raahaa perässään mukanaan entisestä elämästään.
Mikä on siis hyvän parisuhteen resepti? Milloin kannattaa jäädä ja milloin taas lähteä? Mikä on liikaa ja minkä kaikkien huonojen puolien kanssa on mahdollista tehdä sisäinen rauha? Mistä voi tietää, että sopiiko toisen kanssa yhteen? Milloin on mahdollisuuksia onnistua yhdessä? Uskon, että yksikään parisuhde ei ole täydellinen. Kuten suruja ja murheita, parishteen kompastuskiviäkään ei voi verrata kavereiden kesken toisiinsa. Parisuhteessa joku voi tuntea toisen likaiset sukat ympäri asuntoa aivan yhtä ahdistavana ja kamalana kuin toinen pettämisen tai eroavat mielipiteet lasten kasvatuksessa.
Toisinaan näkee pareja, joista on todella vaikea huomata ulospäin, että mikä heitä pitää yhdessä. Ulkopuolisille suhde kun näyttää lähinnä seinään törmäävältä junalta. Välillä taas vastaan tulee pareja, jotka näyttävät onnistuvan vaivattomasti yhdessä. Ongelmia varmasti on kuitenkin kaikilla. Joku tekee liikaa töitä, toinen ei koskaan imuroi ja kolmannen kaikki illat kuluvat joukkueen kanssa reeneissä. Yksi pari ei vain millään osaa riidellä ja se tietty pari ei koskaan voi lähteä yhdessä juhlimaan. Kyllä te tiedätte nämä kaikki tarinat.
Toiset parit selviävät ongelmista ja kriiseistä sovinnolla, toiset jatkavat riidellen eteenpäin, mutta kuitenkin yhdessä. Jokaisen parin välissä on liimaa – tai vahva magneetti, joka kuitenkin pitää heitä yhdessä.. Mikä on se eliksiiri, joka saa jäämään suhteeseen? Mikä on se hippunen tai ainesosa, joka painaa vaakakupissa niin paljon, että lopulta on kuitenkin parempi yhdessä kuin yksin? Miksi toiset ovat ulkopuolistenkin mielestä hyviä yhdessä ja miksi ulospäin epäsopivat parit jatkavat eteenpäin kahdestaan? Osa varmasti jää tavan ja joku vaikka rahan takia, mutta uskon, että mukana on aina muutakin. Olen eritellyt alle neljä perusasiaa. Kenties ratkaisu ikuisuuskysymykseen löytyy näiltä riveiltä, niiden väleistä tai vierestä. Tai kenties jokaisessa rakkaussopassa on vielä kuitenkin se salainen ainesosa.
Ajoitus
Ajoituksen merkitystä ei voi riittävästi korostaa. Uskon, että jokainen tapaa elämässään useita ihmisiä, joiden kanssa olisi mahdollista saada aikaan toimiva ja onnellinen parisuhde. Huono ajoitus tappaa suurimman osan näistä mahdollisuuksista. Ei aina edes riitä, että molemmat ovat vapaita. Pitäisi myös olla riittävän samanlaisessa vaiheessa elämässä – tai vähintään valmiina siirtymään siihen yhdessä. Kliseisesti sanottuna, junien pitäisi kulkea samaan suuntaan samaa tahtia. Muuten lopputuloksena on vain kaksi laivaa yössä.
Tavoitteiden ja arvomaailmojen yhteensopivuus
Jotta pari voisi onnistua, pitää heillä mielestäni olla riittävän samanlaisia tavoitteita elämässä. On myös tärkeää, että he jakavat tärkeimmät perusarvot yhdessä. Jos toinen haluaa panostaa päivässä 15 tuntia uraansa ja toinen parisuhteeseen ja perheeseen, on lopputulos todennäköisesti katastrofi. Elleivät molemmat satu olemaan yhtä mieltä siitä, että toinen käy töissä ja toinen hoitaa kodin. Arvomaailmat voivat yhdessä muokkautua hieman suuntaan tai toiseen, mutta u-käännöksiä kokemuksieni mukaan harvemmin nähdään. Kovin usein ei kaksi täysin saman tavoitteen jo valmiiksi etukäteen omaavaa tyyppiä tapaa – yleensä ne tärkeät tavoitteet luodaan lopulta yhdessä. Sitoutumisella, sinnikkäällä työllä ja tahtomisella pääsee usein pitkälle.
Luonteenpiirteiden yhteensopivuus
Toimivilla pareilla on mielestäni yhteen sopivat luonteet. Joka kyllä sinällään on varsin epämääräinen määritelmä ja tarkoittaa jokaiselle hieman eri asiaa. Että sopiiko kaksi hidasta yhteen vai ei, vai pitäisikö jokaisella hitaalla olla nopea (tai vähintään nopeampi) kumppani? Monissa rakkaushaastatteluissa parit kertovat, että he ”täydentävät toisiaan”. Avainasemassa taitaakin olla se, että ovatko luonteenpiirteiden erot sellaisia, että ne tuovat esiin toistensa parhaita puolia – vai käykö niin, että niiden yhteentörmäyksestä syntyy rumaa jälkeä. Mikä kenellekin sopii ja mitä kukin arvostaa, you know. Luonteenpiirteitä ei yleensä pysty (eikä edes kannata yrittää lähteä) muuttamaan. Huonoa suutelijaa voi opettaa ja rumien vaatteiden tilalle ostaa uusia, mutta tuittupää on aina tuittupää ja kiltti yleensä pysyy kilttinä.
Kipinät
Ja koska kyse on rakkaudesta, pitää sen myös hieman kutittaa vatsasta! Ei monikaan alkuhuuman jälkeen lentele pää pilvissä joka päivä, mutta tärkeinä hetkinä ja matkalta palatessa pitäisi tuntua kutinaa, kun pussaa. Kipinä on siitä jännä juttu, että sitä joko on tai ei – ja sen paikalla pitämiseen tarvitaan hieman vaivaa. Kipinä meinaa sitä, että jostain käsittämättömästä syystä toisen kainalo tuoksuu omaan nenään aina hyvältä. Ja että vuosienkin jälkeen sen silmät näyttävät niin kauniilta ja kilteiltä. Kipinästä pitää muistuttaa sellaisin väliajoin, että sen olemassaolo ei pääse kokonaan unohtumaan.
Summa summarum. Hyvään parisuhteeseen tarvitaan siis ilmeisestikin erilaisuutta, mutta tärkeistä asioista pitää olla riittävän samaa mieltä – vähintään pitkien neuvotteluiden lopuksi. Aina välillä pitää kutittaa mahasta kun pussaa ja polkujen pitää ristetä oikeaan aikaan. No entä ne huonot puolet sitten? Jokaisessa suhteessa on omat ikuisuusriidat ja toisessa ne mielettömän ärsyttävät tavat ja piirteet. Myönnytyksiä tarvitaan puolin ja toisin.
Lopulta kuitenkin taitaa riittää, että niitä hyviä puolia on enemmän kuin huonoja.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.