Viime viikolla vietin töistä ansaittua tavilomaa ja suuntasin Lapin Ellun kanssa pääkaupunkiin humpsuttelemaan. Meitä majoitti ja kestitsi paikan päällä Heikki.
Keskiviikkona oli alun perin suunnitelmissa viettää museopäivä, mutta kello kahdentoista skumppa vei mennessään. Isuimme valoisassa keittiössä ja merinäköala suorastaan kylpi kevätauringossa. Lounaalle suuntasimme punavuorelaiseen hipsteripaikkaan, jolla ei – hipsteri-ironisesti- ollut edes vielä nimeä. Meidän lomailijoiden iltapäivä jatkui hilpeissä merkeissä omatekoisessa ”afterskissä” Heikin olohuoneessa. Päivälliskutsuilla oli tarjolla ihanaa lohipastaa ja illan pimetessä suuntasimme kaupunkiin.
Torstai kuluikin sitten hieman tahmeameissa merkeissä, kun edellisen illan juhliminen jomotti päätä. Heikki lähti kuitenkin urheasti iltapäivällä kuljettamaan meitä Porvooseen lounaalle. Kävimme Gabriel-nimisessä ravintolassa syömässä kaupungin parhaat pizzat ja kuljeskelimme vanhassa kaupungissa. Suklaapuoti ja Porvoon paahtimo sekä ihanat pienet sisustuskaupat tarjosivat parastaan. Retken jälkeen suuntasimme takaisin Stadiin ja illalliselle Teatteriin ja myöhemmin vielä Kalleen skumpalle.
Perjantaina oli vihdoin sopiva aika museokierrokselle ja shoppailulle. Kiertelimme kaupoissa ja piipahdimme sushilounaalle. Museoista tuli nähtyä Ateneum ja Kiasma, johon oli perjantai-illan kunniaksi vielä ilmainen sisäänpääsy.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.