Tänään haluan kirjoittaa teille siitä, miten haastavaa on saada hääajatuksen päästä kiinni. Tiedättekö, kun on suunnitellut mielessään omat häänsä jo ties kuinka moneen kertaan. Ja sitten kun pääsee oikein asian äärelle sormus sormessaan ja yhtäkkiä ei enää tiedäkään yhtään, että mitä enää sittenkään haluaisi. Että on ihan liikaa ideoita ja suuntia ja samalla ei tavallaan ole mitään ideaa. Olen kova fiilistelemään ja suunnittelemaan – ja tällä hetkellä häälaiva seilaa hyvin pitkälle vailla kurssia.
Koska uskon perusteelliseen valmistautumiseen, salainen Pinterest-taulu mulla on ollut jo varmaan vuodesta 2012. Sinne olen pinnannut hajanaisia hauskoja ja kauniita ideoita teemalla ”ehkä joskus” – jo ennen kun Jussista oli tietoakaan. Kosinnan jälkeen tietysti liityin myös Facebookin hääryhmiin. Hääryhmissä on ollut myös monia mielenkiintoisia keskustelunaiheita ja hyviä vinkkejä. Esimerkiksi omasta tyttönimestä luopumisen takia ostettava sukunimisormus tai häistä seuraavana päivänä ja häämatkalla pidettävä vaimomekko ovat olleet täysin uusia asioita. Ryhmissä on myös paljon asioita, joita vierastan omia häitäni ajatellen ja joista voin suoraan todeta, että ei todellakaan meille. Toisaalta, onhan sekin päätös, että jotain ehdottomasti ei halua. Esimerkiksi klassikkoa kenkäleikkiä ei takuulla nähdä. Pyörähdin viime viikonloppuna Helsingissä Love Me Do-messuillakin, mutta valaistumista ei löytynyt sieltäkään. On vain hajanaisia ideoita, mutta ei visiota.
On kuitenkin muutamia asioita, jotka ovat tärkeitä tai selvänä mielessä. Meille kummallekin oli selkeää, että emme halua mennä naimisiin kirkossa, vaikka molemmat kirkkoon kuulummekin. Maistraatti puolestaan oli mun mielestäni ajatuksena liian arkinen – en halua, että vihkimistä odotellessa istun hääpuvussa toimiston odotusaulassa, jossa tilataan y-tunnuksia. Siispä saimme idean, että vihkiminen tapahtuisi ulkona: puun alla tai veden äärellä. Meidät on lupautunut vihkimään ystäväni, joka toimii Tampereella pappina. On ihana ajatus, että pappi tuntee ja tietää tarinamme. Luottokampaajaa ja luottomeikkaaja on myös jo kysytty hommiin.
Unelmoin siitä, että menemme naimisiin ihan kahdestaan. Näin muutama vuosi sitten vanhan koulukaverin vihkimisvideon, joka teki vaikutuksen. Siinä hääpari vihitään sumuisena syksyisenä päivänä meren kalliolla. Pidän vihkimistä juuri meidän kahden välisenä asiana ja on mielestäni jotenkin todella romanttinen ajatus, että paikalla olisi meidän kahden lisäksi vain pappi (sekä lain vaatimat kaksi todistajaa lienee pakko hyväksyä paikalle). Eri asia onkin sitten se, että mitä mieltä oma perhe ja ystävät ovat tästä päätöksestä. Kun varovasti pitchasin ideaa joulunpyhinä, siskoni jo uhkasivat saapua paikalle vihkimiseen väijymään – kutsuttuna tai ilman. 😀 Mulla ei kuulemma ole asiaa naimisiin ilman heitä.
Menemme siis naimisiin tänä vuonna elokuussa siellä puun alla ja isot juhlat on vuorossa myöhemmin – näillä näkymin elokuussa 2018. Koko idea häähumun jakamisesta kahteen osaan lähti alun perin siitä, että jäimme haaveilemaan vihkimisestä ihan kahdestaan ja juhlista sitten erikseen. Hääbudjetin kannalta elokuu 2017 tulee aivan liian pian – ja ei ole mitään mahdollisuuksia, että jaksaisin odottaa vielä puoltatoista vuotta! En ole koskaan ollut pitkien kihlauksien ystävä ja meidän tilanteessamme naimisiin meneminen tuntuu tärkeältä ja symboliselta. Ajattelen erityisesti, että naimisiin meneminen yhdistää uusperheemme. Sen myötä meille kaikille tulee sama sukunimi ja rooleista virallisia. Miehen sukunimen ottaminen tuntuu myös luonnolliselta: sillä tavoin myös mahdollisilla (toivottavasti joskus tulevaisuudessa syntyvillä) lapsilla on kaikilla sama nimi. Avioparina meillä on esimerkiksi perimiseen ja omaisuuteen liittyvät asiat turvallisemmin. Viime kevään surullisien tapahtumien takia on joutunut miettimään myös sitä, että koskaan ei voi tietää ja aina on hyvä suunnitella ja varautua.
Ja tietysti on meillä sitä rakkauttakin!
Ja sitten materiaalisiin asioihin. Sormukset ovat valokuvauksen ohella mulle tärkein asia koko itse häissä. Päivä hujahtaa nopeasti ohi, mutta sormus säilyy sormessa ihailtavana. Ehkä tässä on juuri sitä arjen hygge-ajatusta, että voi joka päivä olla onnellinen katsoessaan vasenta kättään. Olen iskenyt silmäni Sandbergin Myötätuuli-sarjan rivisormuksiin ja sellaiset mulle todennäköisesti tuleekin. Haluan, ett sormukset ovat kotimaiset, laadukkaat ja kimaltavan timanttiset. Jussi kosi mua isäni vanhalla vihkisormuksella, johon olen etsinyt sopivia pareja. Sormuksia tulee siis kolme: kosimissormus, kihlasormus ja naimasormus.Olen muuten mielestäni varsin moderni nainen, joka elättää itse itsensä ja ostaa omalta tililtään haluamansa asiat, mutta sormuksen suhteen mulle on tärkeää, että se on lahja mieheltäni.
Näin loppuun summauksena: pappi puun alla *tsek*, vihkikuukausi tsek*, kampaus ja meikki *tsek* ja sormukset *tsek*. Ja siinä olikin sitten kaikki, mitä olen suunnitellut! Kuten voitte tästä ynnätä, vielä on ”ihan pari juttua” mietittävänä. 😀 Lähiaikoina on siis luvassa visiointia viinin voimalla, koska..
I’m getting married, bitches!
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.